tiistai 23. helmikuuta 2021

Tonnin sohva

Taas jälleen Pennin ajatustyöpajassa on pyöritelty raha-asioita.

Sain mieleeni ajatuksen, että uusi sohva olisi kiva. Bongasinkin jo aivan ihanan yksilön netistä. Hintaa olisi noin tuhat euroa, mutta liekö se niin vakavaa, hieno sohva ja mukava istuakin.

Aloin sitten miettiä. Jos mulla olisi tonnin sohva, mitä se oikeasti tarkoittaisi arkielämän tasolla päivittäin. Jos siihen läikkyisi jotain, se olisi isompi kriisi kuin nykyiselle muutaman satasen sohvalle läikyttäminen.

Ja jos on tonnin sohva, niin eihän se käy, että sen kaverina huoneessa on vanhat nukkaiset mööpelit (ja tämä iänikuinen sekasotku). Tonnin sohvasta eskaloituisi pahimmillaan kokonainen sisutuskierre, ja se vasta tulisikin kalliiksi!

Puhumattakaan siitä, millainen ekologinen vaikutus tällä tonnin sohvalla olisi. Jos nykyinen sohva on toimiva vaikkakin vähän aikaa nähnyt mutta silti täysin 100%  kelvollinen, onko ok hankkia sen tilalle uusi? No ei ole.

Mitä design-elämää mä kuvittelen eläväni, että tonnin sohva olisi mitenkään oikeutettu. 

Ketä varten minä kulutan.

Tämä kaikki pisti pohtimaan sitä, miten helposti ja huomaamatta oman kulutuksen focus siirtyy johonkin ideaaliminään. 

Voisin olla ihminen jolla on tonnin sohva. 

Ehkä myös haluaisin olla ihminen jolla on hieno (tonnin) sohva hienossa asunnossa, sopusointuinen elämä ja ikuinen auringonpaiste.

Hieno valoisa asunto, ei pölyä, ei kasoja, kukkia vaasissa ja kaikki kauniisti harmoniassa. Ja hupskeikkaa kohtapa olisikin pistetty haisemaan tonni jos toinenkin tätä haavetta tavoitellessa.

Eikä tuossa suoranaisesti olisi mitään väärää, mutta onko se jotain mitä minä itse haluan? Haluanko sitä itselleni omaksi, ja olisiko se minulle kaiken panostamisen arvoista? Ei olisi, ei mulle. Joillekin muille todennäköisesti olisi.

Hedelmällisin lähtökohta kestävien ja itselle toimivien ratkaisujen tekemisessä on se, millainen ihminen minä rehellisesti olen. 

Okei, saattaisin hyvinkin arvostaa tonnin sohvan kauneutta ja käytettävyyttä, mutta koska olen kömpelö rähmänäppi ja boheemiuteen taipuvainen homssantuu, niin tonnin sohva minun hanurini alle olisi lähinnä huono ja kallis vitsi.

Oma sottapyttyisyyteni elää paljon rennommin, kun mahdollinen bologneselautasen 180-asteen ympärikääntö nykyiselle elämäntapasohvalle ei aiheuttaisi muuta kuin kevyttä kiroilua ja luultavasti naurunremakan. Tonnin sohva saisi olla käytössä useamman vuosikymmenen, ennenkuin sen bolognesettamisesta tulisi naurun aihe.

Jotenka tonnin sohva jäi kauppaan. 

Tämän saman logiikan kun muistaisi sukkahousujen/meikkien/ompelutarvikkeiden ja mekkojen kanssa, niin ei tulisi hankittua niitäkään ketään muuta varten. Itse kun tykkään enempi ajatuksesta että olisin sukkahousuja/meikkejä/mekkoja käyttävä henkilö, mutta todellinen minä ei kuunaan saa aikaiseksi käyttää mitään niistä.