tiistai 23. helmikuuta 2021

Tonnin sohva

Taas jälleen Pennin ajatustyöpajassa on pyöritelty raha-asioita.

Sain mieleeni ajatuksen, että uusi sohva olisi kiva. Bongasinkin jo aivan ihanan yksilön netistä. Hintaa olisi noin tuhat euroa, mutta liekö se niin vakavaa, hieno sohva ja mukava istuakin.

Aloin sitten miettiä. Jos mulla olisi tonnin sohva, mitä se oikeasti tarkoittaisi arkielämän tasolla päivittäin. Jos siihen läikkyisi jotain, se olisi isompi kriisi kuin nykyiselle muutaman satasen sohvalle läikyttäminen.

Ja jos on tonnin sohva, niin eihän se käy, että sen kaverina huoneessa on vanhat nukkaiset mööpelit (ja tämä iänikuinen sekasotku). Tonnin sohvasta eskaloituisi pahimmillaan kokonainen sisutuskierre, ja se vasta tulisikin kalliiksi!

Puhumattakaan siitä, millainen ekologinen vaikutus tällä tonnin sohvalla olisi. Jos nykyinen sohva on toimiva vaikkakin vähän aikaa nähnyt mutta silti täysin 100%  kelvollinen, onko ok hankkia sen tilalle uusi? No ei ole.

Mitä design-elämää mä kuvittelen eläväni, että tonnin sohva olisi mitenkään oikeutettu. 

Ketä varten minä kulutan.

Tämä kaikki pisti pohtimaan sitä, miten helposti ja huomaamatta oman kulutuksen focus siirtyy johonkin ideaaliminään. 

Voisin olla ihminen jolla on tonnin sohva. 

Ehkä myös haluaisin olla ihminen jolla on hieno (tonnin) sohva hienossa asunnossa, sopusointuinen elämä ja ikuinen auringonpaiste.

Hieno valoisa asunto, ei pölyä, ei kasoja, kukkia vaasissa ja kaikki kauniisti harmoniassa. Ja hupskeikkaa kohtapa olisikin pistetty haisemaan tonni jos toinenkin tätä haavetta tavoitellessa.

Eikä tuossa suoranaisesti olisi mitään väärää, mutta onko se jotain mitä minä itse haluan? Haluanko sitä itselleni omaksi, ja olisiko se minulle kaiken panostamisen arvoista? Ei olisi, ei mulle. Joillekin muille todennäköisesti olisi.

Hedelmällisin lähtökohta kestävien ja itselle toimivien ratkaisujen tekemisessä on se, millainen ihminen minä rehellisesti olen. 

Okei, saattaisin hyvinkin arvostaa tonnin sohvan kauneutta ja käytettävyyttä, mutta koska olen kömpelö rähmänäppi ja boheemiuteen taipuvainen homssantuu, niin tonnin sohva minun hanurini alle olisi lähinnä huono ja kallis vitsi.

Oma sottapyttyisyyteni elää paljon rennommin, kun mahdollinen bologneselautasen 180-asteen ympärikääntö nykyiselle elämäntapasohvalle ei aiheuttaisi muuta kuin kevyttä kiroilua ja luultavasti naurunremakan. Tonnin sohva saisi olla käytössä useamman vuosikymmenen, ennenkuin sen bolognesettamisesta tulisi naurun aihe.

Jotenka tonnin sohva jäi kauppaan. 

Tämän saman logiikan kun muistaisi sukkahousujen/meikkien/ompelutarvikkeiden ja mekkojen kanssa, niin ei tulisi hankittua niitäkään ketään muuta varten. Itse kun tykkään enempi ajatuksesta että olisin sukkahousuja/meikkejä/mekkoja käyttävä henkilö, mutta todellinen minä ei kuunaan saa aikaiseksi käyttää mitään niistä.

torstai 28. tammikuuta 2021

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin

Pennilandian sairastuvalta päivää. Heikkovointisena päättyi vuosi 2020, ja heikkovointisena ja turhautuneena alkoi vuosi 2021.

Olen saanut osakseni jos jonkinlaista sekasorttista suolisto-, ruuansulatus- ja ravintoaineliitännäistä vaivaa kuluneena talvena. Mikään vaiva ei pitäisi olla fataalia, mutta perin turhauttavia ja elämäälamaannuttavia nämä vaivat ovat. Ruoka ei maistu, suksi ei luista, ajatus ei kulje ja mitään ei oikein viitsi.

Sekalaisten vaivojen viettäminen onkin vienyt mun korona-apatian ihan uusille lukemille. Nyt ei sitäkään vähää viitsi kotoa poistua tai suunnitella mitään, kun energiaa on todella vähän ja olo on kaikin puolin arvaamaton.

Mieliala on kaikesta kaoottisuudesta huolimatta yllättävän positiivinen. Toivoa nimittäin on, että tämä pitkittynyt sirkus vatsavaivojen kanssa johtaa jossain vaiheessa hyvään lopputulemaan. Kaippa tämäkin sirkus on jotain mikä täytyy käydä läpi.

Olo on kuin pelaisi shakkia pelkillä hevosilla. Kaksi eteen ja yksi sivulle, kaksi sivulle yksi taakse, yksi taakse ja kaksi sivulle. Eteenpäin kaiketi mennään mutta mutkien kautta! Toivoa on että kaiken keskellä että tämä räpiköinti vie minua kohti parempaa kuntoa, ja että ravinteet alkaa joskus imeytyä kunnolla eikä tarvitse olla koko ajan vailla jos jonkinlaista hivenainetta ja muuta tärkeää.















Siltikin tökkii kaikenlainen ihmisten väkisin liikkeelletuuppiminen.

Just do it    
trying is lying    
one more rep     
I can I will

tässä riutuessani on ruvennut viimeisen päälle ärsyttämään ylläolevan tyyliset ihkukivat "motivoivat" brändihokemat. Ärsyttäneet nämä on jo pidemmän aikaa, mutta nyt on instafeedistäni lähteneet loputkin yhtään liikkeelletuputtavat ja parannusta tarjoavat tilit. Helevettihin minun silmistäni, en jaksa!

Kaikenlainen patistelu ja motivointi tökkii minkä tahansa aihepiirin osalta. Tehkää mitä tykkäätte mutta antakaa mun maatua rauhassa, kiitos. Kun häthätää kykenee hoitamaan perusasiat, niin kaikki ylimääräinen energiaavievä toiminta on pois laskuista. Ei siinä ruveta kyykkäämään tai mietitä että nostaako sykettä tällä hyppyhelvetillä vai tuolla amrapillä.

En tahdo tehdä mitään paremmin, en tahdo suorittaa, en tahdo yltää yhtään hemmetti mihinkään. Tahdon vain olla olemassa, löytää onnen ja tyytyväisyyden tästä hetkestä, ja mennä mönkiä päivästä toiseen.

Elämästä nauttiminen tuntuu nyt erityisen tärkeältä, ja itseni kehittäminen ja parantaminen millään osa-alueella tuntuu ihan toissijaiselta. Älkää kertoko minulle mitä pitää syödä, mitä pitää tehdä, paljonko pitää säästää tai miten pitää ajatella.

Mun motivaatio itseni kehittämiseen ja suorituksien tekemiseen on notkahtanut isosti. Se tapahtui jo ennen tätä terveysvaivarumbaa. Kaamoksen aikaan menin kunnon talvihibernaatioon, josta en ole vielä päässyt ulos. Päinvastoin, olen kaivautunut syvemmälle vaivoineni kuin se Leinomainen peto.
























Tämä kaiken-ärsytys yltää osaltani myös raha-asioihin. En minä jaksa mitään säästöhaasteita! En jaksa mitään kollektiivista säästöhurmaa! Senkun säästävät ja hyvä vaan jos, mutta mä en jaksa nyt kylkeäni kääntää.

Viime vuoden rahankulutuksestani en ole tehnyt mitään yhteenvetoa, ja tuskin tulen tekemäänkään. Tein tälle vuodelle todella paljon pelkistetymmän kuluseurannan, jota olen kyllä täyttänyt ahkerasti koko tammikuun. Eli seuranta ja kulukuri ovat voimissaan, mutta tulosten repostelu sakkaa pahasti.

Nyt näköjään eletään sellaista vaihetta, että kaikki ylimääräinen pelehtiminen pitää jättää pois. Teen jos teen, ja jos en tee, niin sitten en tee.

Eli tällä tahtilajilla kun lähdetään alkavaan vuoteen, olen vähintäänkin utelias näkemään mitä tästä lopulta tulee.