perjantai 11. joulukuuta 2020

Terveys, älä jätä minnuu!

Aikamoisen kierrepallon laittoi elämä.

Yllättäen mulle tuli eteen lääkärikäyntejä ja -tutkimuksia, jotka piti hoitaa pikapikaa. Toivottavasti ei ole kyseessä mikään vakava vaiva, mutta nyt on tutkimukset on tehty ja tuloksia odotellaan. 

Mulla ei tietenkään ole terveysvakuutusta, joka kattaisi lääkärikäynnit ei-tapaturmatapauksissa. Joten koko lystin saan pulittaa omasta pussista niin kauan kun yksityisellä puolella käyn itseäni hoidattamassa.

Olen toiveikas, että jos jotain isompaa krenkkaa ilmenee, niin julkinen puoli ymmärtää ottaa meikäläisestä kopin. Toistaiseksi vaivat ei ole julkisen puolen kriteerien mukaan tarpeeksi vakavia (tai ylipäätään todellisia), joten apua saadakseen on pistettävä rahaa pöytään ja marssittava yksityiselle. Ja minähän pistän, terveys kun on aika korkealla tärkeyslistalla.



Mutta hienoa on se hien vähäisyys joka otsalleni kihosi kun sain 700 euron lääkärilaskun! Bring it on, perkele! Toki hampaita kiristyttää maksaa tuommoinen summa tohtorille - mutta ihan supermahtavaa on, että sivutilillä oli rahaa tämän laskun maksuun, eikä varsinaista spontaania hepulipaniikkia tullut. Usein ajattelee että pitää olla ylläreiden varalta rahaa tilillä. No, nyt tuli ylläri - ja rahaa oli.

(Nimenomaan oli).

Joten oppituntina ottakaamme jälleen kerran tämän: pidä hynkkyrahaa tallessa jos tulee jokin kiirekulu. Nyt sitten kerätään hätärahaa lisää, koska sivutili möllöttää tän laskun jälkeen aika kalpeana. 

Mutta miten hemmetin aikuismaisen hienoa on se, että tästä laskusta ei alkanut mun syöksykierre! Sellainen, joka olisi pistänyt mut visalimboon, ja visa eskaloituisi nopeampaan kuin mitä ehtisin sitä maksaa pois. Nyt otan sivutililtä rahat tämän laskun maksuun, toivon hyviä tuloksia lääkäriltä, ja siirryn elämässä eteenpäin.

...Toki tulevaisuudessa siintää myös samaan terveysremppaan liittyvän lisäkulun uhka. Tuskin tästä sirkuksesta päästään 700 eurolla kokonaan kuiville, vaan lisää voi hyvinkin tulla lähes toinen mokoma. Aika näyttää. Sitä suuremmalla syyllä tulevasta palkasta laitan mehevän siivun rahaa sivuun, niin en ole ainakaan täysin housut kintussa tulevien laskujen kanssa.

Ja tulkoot samperi vaikka kolmas mokoma, kunhan terveyttä olisi. Tauotan vaikka kaiken muun, myös indeksirahastoihin säästämisen omg zomg, kunhan keho ja mieli olisi jotenkin elinkelpoisia myös tulevat vuosikymmenet.














Loppuun vielä kaamos-update: Sairastelujan oheessa elettävä kaamoskausi on juuri niin kaamosta kuin ennakoinkin. Mitään en jaksa, mitään en tee, ja juurikaan ei huvita. 

Varsinaista masennusta ei onneksi ole - tiedän vain rajani, ja raja menee siinä että kaikki ei-elintärkeä puuhastelu saa odottaa keväälle. Intoa olisi, sen hetken kun olen hereillä ja virkeänä, mutta sitä ei ole niin paljon että lähtisin ylittämään voimiani ja yrittäisin tehdä yhtään mitään. 

Korona-aika pelaa tämän suhteen aika kivasti mun päätyyni, koska mitäänhän ei myöskään voi tehdä, koska kaikki on kiinni ja kaikki on kielletty. Pidemmän päälle mulla hajoaisi tämmöiseen olemattomuuteen niin pää kuin peräpää (ja kaikki siltä väliltä), mutta toistaiseksi tämä pysähtynyt kello on yhä oikeassa kaksi kertaa vuorokaudessa, ja se on ihan ok.

Mutta sanonpahan vaan, että ensi vuoden kaamosaikaan tämä rouva on niin auringossa kun ihminen vaan voi. Ei tätä pimeyttä joka vuosi kestä. Tulkoon rokote, tulkoon kevät, tulkoon marraskuun aurinkomatkat 2021 ja varpaat lämpimässä hiekassa.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Lokakuun kuluseurantaexcelin avaus

Olen nyt aikani tuijotellut lokakuulle tekemääni kuluseurantaexceliä. Listasin uuteen exceliin siis lokakuussa tekemäni ei-elintärkeät ostokset. Eli muut menot kuin asumiseen, ruokahuoltoon, terveydenhuoltoon ym asioihin liittyvät pakolliset menot. Merkkasin exceliin joka päivä käyttämäni rahan, ja toiseen sarakkeeseen laskin juoksevasti näihin mysteerimenoihin kuluttaneeni rahan.

Olen ennenkaikkea kauhuissani excelin näyttämästä raa'asta totuudesta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin reality check ja faktojen katselu silmästä silmään.
 

Lokakuun höppäkulutusseuranta:


Äkkiseltään ajateltuna ja omasta mielestäni en lokakuussa törsäillyt juurikaan, mutta kummasti olen silti kuluttanut yli 400 euroa kaikkeen ei-fataaliin! Mitä mä oikeasti ostin! 

Katsotaanpa. 

Ravintolassa en käynyt kertaakaan, mutta ResQ-äpin kautta hankittua ruokaa syötiin kotona useasti (lasken tämän siis höpsötyskuluihin enkä ruokakuluihin, koska kyseessä on ravintolaruokaan rinnastettava takeaway-sapuska johon liittyy kiistatta glamouria, ja jota ei tarvitse itse kokata).

Käsityötarvikkeita olen ostanu tosi paljon. (Sneak peek: sama touhu jatkuu myös marraskuussa). 

Kerran kävin ikeassa hankkimassa konkreettista sälää ja yhden kerran cittarista hakemassa kodintarvikkeita (jouluvaloja ym nättiä), mutta muuta nurkkiatäyttävää roinaa en sitten hankkinutkaan. Se on hyvä!

Kerran kävin UFFissa ja ostin pari vaatetta. Nyt jälkikäteen ajatellen olisin luultavasti pärjännyt elämässä varsin hyvin ilman noita hankintoja. Otetaan opiksi: pysy pois houkutuksista.

En nyt ala itseäni parjaamaan tästä reilu 400 euron kulutuksesta, vaikka se tuntuukin suurelta. Life is, things go, poopies happen ja elämäähän tämä on. 

Nollakulutukseen en tule ikinä pääsemään, enkä haluakaan, mutta siis ekologisempaa elämää haluan siltä osin elää, että esim vaate- ym pikamuoti jne tarpeettoman ostokset jäisi nollaan.













Jatkan kuluseurantaa myös marraskuussa. Ostosten listaaminen tällä tavalla tekee mun ajattelulle tosi hyvää! Jos olen ostamassa jotain, niin mielessä käy että haluanko nyt oikeasti laittaa riville sen summan, vai miten paljon kivempaa olisi pitää päivä nollasummaisena.

Marraskuun kulutuskäppyrä näyttää kyllä hiton paljon korkeammalta jo nyt, vaikka ei olla edes kuun puolivälissä. Tatuoinninpoistokerta nostaa summan heti korkealle, ja olen ostellut yhtä sun toista. No, kohtapa näette.

Mutta nyt kun kaoottisesti alkanut ostomarraskuun tilanne on tiedossa, niin voin tietoisesti ottaa marraskuulle halutessani anti-loppukirin, loppujarrutuksen, jonkin epätörsyyn koska a) mitään uutta en tarvitse ja b) jotta marraskuun summa pysyisi nätimpänä.

...Tai sitten valmistaudun antamaan anteeksi kaamosajan superkulutuksen ja harrastuskamojen ostelun ja päätän harrastaa koko rahan edestä ja tehdä käsitöitä ja olla tyytyväinen että pimeän keskellä olen edes hengissä ja hereillä, ja annan mennä ja annan etenkin olla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Hello darkness my old friend

Oon osittain kauhuissani tulevasta marraskuusta. 

Tunnen jo nyt miten valo vähenee ja kroppa siihen reagoi. Viime vuosina olen joutunut enemmän tai vähemmän kaamosahdistuksen kouriin, ja luulen että sama on edessä tänäkin vuonna. Lisätään päälle vielä koronan aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen ja harrastuksien väheneminen, niin valmista tulee, mökkihöperyys tervetuloa.

Tajusin, että aiempina vuosina olen yrittänyt olla produktiivinen ja elää kesämoodilla talven yli. Eli saada aikaiseksi, treenata, elää niinkuin pimeyttä ei olisikaan. Viimeistään joulukuun alkuun mennessä olen ollut täysin zombie. 

Olen elänyt kuin olisi normiaika ja kesä, ja sitten sitä turhautuu ja väsyy ja ihmettelee, kun ei jaksakaan. Eihän sitä jaksa jos bensatankin vetäsee tyhjäksi ja uutta löpöä ei tule mistään!


Tänä vuonna otan käyttöön talviunimoodin. Menen niin lähelle talviunta kun ihminen ilman talviunta vaan voi. Otan pitkiä viikonloppuja, neulon, olen tekemättä mitään jos en jaksa tai ei huvita. Säästelen voimia ja koitan pitää mielen hyvänä.

Jumppaan vain sen verran että kroppa pysyy kasassa ja selkä ei jumiudu lopullisesti. Käyn ulkona katselemassa valoa silloin kuin sitä on saatavilla. Harrastus- ja sosiaalisen toiminnan väheneminen on ihan ok, eipähän tarvitse repiä itseään liikkeelle jos ei jaksa. Tosin kivahan se olisi, että voisi käydä kavereiden kanssa jossain tai vaikkapa leffassa nuokkumassa, mutta jos ei, niin ei.

Joten sohva, here I come.

Onneksi mulla on käyttämättä lomapäiviä viime kesältä. Ne tulee nyt arvoon arvaamattomaan! Säästelin lomapäiviä jotta voisin pitää aurinkolomaviikon marras-joulukuussa. Mutta koska korona, niin eipä tässä mihinkään uskalla lähteä. Kai sitä aurinkoa joskus (hittovie) näkee täällä kotisuomessakin, ja jos ei, niin otan kirkasvalolampuntuijotusviikon.

Tämä olkoon loppuvuoden projekti - selvitä järjissään pimeyden keskellä ilman morkkista tehottomuudesta ja mahdollisimman vähällä ahdistuksella niin pimeydestä kuin koronasta. Jippijaijee.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Graalin malja korkattu, uusi kuluseuranta pistää Pennin ruotuun!

Mulla on ollut vaihteleva tapa merkata menojani ylös exceliin. Kuten jotkut ehkä muistavat, olen menneinä vuosina tehnyt jos jonkinlaista excel-raporttia kuluistani muun muassa kuukausitasolla. Yhäkin merkkaan menot ylös, mutta ainoastaan kulutusmenot. Enkä ole niitä täällä viime aikoina avannut, koska olen laiska.

Sijoituksiin laittamiani rahoja seuraan excelissä. Ruoka- ym pakollisia elämänkulujani en ole täällä blogissa muutamasta syystä lähtenyt ruotimaan. Ensinnä ne ovat tosi vakiintuneet, ja toisekseen en saa itseäni motivoitumaan esimerkiksi tarkkaan ruokakuluseurantaan. Maksan kuukausittain 250 euroa ruokatilille josta meidän talouden ruuat hankitaan, ja tämän tarkempaa dataa mulla ei ruokakuiteista sitten olekaan.

Koen että nimenomaan ns. turhien hömppäkulujen seuranta ja suitsinta on mulle tärkeää, enkä jaksa seurata saati eritellä koko tulo/kulukakkuani ja muun muassa laskea omaa säästöprosenttia, vaikka sekin mielenkiintoista olisi.


Mun kuukausittaiseen rahavirtaan liittyy törsäilyn lisäksi myös säästämistä, rahastosäästämistä, sijoitusasuntoja ja niihin liittyviä menoja ja sijoituslainan maksua niin omalla kuin vuokratulorahalla. Oon yrittänyt pitää näistä tarkkaa kirjaa, ja äh, ei, mä en saa näillä hoksottimilla tehtyä koko taloudestani järkevää saati ymmärrettävää erittelyä, jota kukaan ihminen jaksaisi lukea.

Keskityn siis kuluttamiseen - niin blogissa kuin itse elämässäkin (valitettavasti).

Kuulostaa siltä, että mun talous olisi täysi kaaos enkä itsekään ymmärrä täysin missä mennään. Toki tämä on osittain totta, mutta onneksi olen useimmiten tilanteen tasalla.

Mutta siis nyt! Päästäänpä vihdoin asiaan!

Nyt olen siis tullut keksineeksi taas yhden tavan, jolla seurata kulutusrahankäyttöäni. Ja musta tuntuu, että tämä voi olla hyvä!

Olen merkannut kulujani eri tavalla ylös tässä kuussa. Tein listan, johon ikäänkuin eskaloituu kuluvan kuun kulutuksiin käytetty raha. Aiemminkin olen toki nähnyt kulutuksen kuukausikohtaisen total-summan excelissäni koko ajan, mutta jotenkaan se ei ole mennyt jakeluun halutulla vakavuudella.

Nyt otin järeät keinot käyttöön - tein uuden taulukon:

















Nyt on uutta motivaatiota pitää tuo kumuloituva summa pienenä - lisäksi haluan enemmän tyhjiä rivejä tuohon listaan! Ei joka päivä voi ostaa jotain!

Olen esimerkiksi miettinyt uuden talvitakin ostoa, ja netissä pyörivät mainokset ovat tätä hanketta pitäneet elossa. Mutta kas, jos ostaisin takin, se pompauttaisi kulutustani ihan eri sataluvulle kuin missä tällä hetkellä mennään.

Kuten näkyy, summa nousee ihan itsestääkin koko ajan korkeammalle ilman että varsinaisesti porsastelen mitään, joten en todellakaan tarvitse talvitakkia tuota summaa kasvattamaan. 

Ja tarvitsenko uutta talvitakkia? Tarvitsenko todella? Haluaisin tottakai, mutta sepä ei nyt riitä. Takki pysykööt kaupassa, oli mitkä pähkähullut päivät meneillään tahansa.

Lisäksi tämä excel hahmottaa mulle vihdoin ymmärrettävällä tavalla, että miten pienistä puroista syntyy ne isot menot! Jos mun pitäisi arvioida, niin en olisi tässä kuussa käyttänyt vielä paljoakaan rahaa. Ja pah! Melkein 150 euroa olen hutiloinut menemään.

Mun on (ollut?) vaikea hahmottaa sitä, että jos ostan kuun alussa mitään isompaa, niin se ikäänkuin rasittaa mun lompakkoa vielä kuun lopussa (kunnes tulee seuraava palkka). Oma päänsisäinen kalenteri on niin katkeileva, etten enää kuun puolivälin jälkeen muista mitä olen alkukuusta hankkinut. Ja sitten ihmettelen että mihin mun rahat on hävinneet.

Tämä lista olkoot mulla nyt ainakin tämän kuukauden käytössä, ja katsotaan mitkä fiilikset on sitten.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Feng shui, konmari, pystyviikkaus ja villapaidat.

Oon kesän aikana raivannut kotia turhasta tavarasta. Se on ihan kamalaa hommaa.

Turhan roinan hankkiminen kirpputoreilta on ollut mun suuri pahe. Enkä ole tajunnut miten paljon sillä on ollu vaikutusta kaikkeen! Olen täyttänyt kotini pikkuhiljaa tavarasta, jota on kiva katsella, mutta ei kuitenkaan niin kiva käyttää. 

Kaapit on täynnä jos jonkinlaista halpaa vaatelöytöä, jotka kaikki on olleet toki ihania, mutta kuitenkin kompromisseja siihen mitä oikeasti haluaisin. Mutta kun halvalla sai niin pitihän se ostaa, näköjään! Mussa on kai luolaihmismäinen metsästys-keräilygeeni liian vahvana, ja kirppislöytöjen etsiminen on siksikin koukuttavaa puuhaa. 

Kesällä vein hirmuisen kasan vaate- ym kirpparilöytöroinaa kierrätykseen. Ja kas, olo raikastui! Sekaista on asunnossa vieläkin, mutta raivausprojekti on saatu alkuun, ja se tuntuu olossa heti positiivisesti.

Ja kirjoitan tästä tänne, koska tunnen että tavarakaaos vaikuttaa myös talouselämään muutaman mutkan kautta. Kaiken stressin, hien ja häpeän lisäksi tavarapaljous aiheuttaa käyttökelpoisten tavaroiden häviämistä, joka aiheuttaa uusien tarpeetonta ostamista.




Mä haluan asua kodissa missä en joudu kahlaamaan rojukasojen läpi etsien päällepantavaa. Ja missä en hukkaa käyttökelpoista kamaa tavarapaljouteen. Mä haluan elämääni hallintaa, haluan että mulla on hyviä täsmävaatteita kaapissa eikä hitonmoista arpomista kun mikään ei sovi. 

Ostohuuman hävittyä ne heräteostokset on ainakin jossain määrin huteja. Haluan hyvän arkivaatekaapin ja pari spessua erikoisvaatetta. Haluan niin täydelliset kestävät vaatteet jotta mun ikuinen etsintä muka-parempien löytämiseksi vihdoin loppuu. Tämä jos mikä säästää rahaa, aikaa, hermoja ja siivoukseen kuluvaa aikaa.

Olen nyt vihdoin sisäistänyt sen, että jos hankin uutta, mulla täytyisi olla sille jokin säilytyspaikka. 

Heitin puolivillaisia paskaostoksia menemään, ja annoin sillä tavoin isomman huomion kaapeista löytyville hyville vaatteille. Kaappien ovet menee jo lähes kiinni, ja tiedän että mulla on esim hyvät farkut, mekko, työvaatteita ja oikeastaan kaikkea mitä tarvitsen. 

Toimivan vaatekaapin hankkimiseksi mun ei siis tarvitse mennä kaupoille, vaan mun pitää raivata turhaa vaatehuttua pois jotta saan ne kultakimpaleet esille! Voi luoja miten tää turhauttaa mua, että oon ihan ite hamstrannu itteni niin umpisolmuun, etten löydä niinsanoakseni metsää puilta.


Jos hankkisin esimerkiksi uuden villapaidan, mun olisi heitettävä jokin nykyisistä villapaidoista pois, jos haluaisin että kaapin ovet mahtuu yhä kiinni. Ja en halua luopua nykyisistä neuleista, koska tiedän että ne on oikeasti hyviä! 

Plus nykyiset neuleet on huomattavasti kalliimpia kuin kirppulöydöt, joten niiden roudaaminen fidan laatikkoon kirpaisisi oikeasti paljon. Kassikaupalla parin euron kirppulöytöjen vieminen ei kirpaissut yhtään, päin vastoin!

Muutama viikko sitten näin superhienoja merinovillaneuleita esittävän mainoksen instagramissa. Klikkasin sen kummemmin miettimättä. 

MUTTA! Osasin ajatella mun kaapissa roikkuvia neuleita, ja mietin että: 
a) mulla on jo aika monta hyvää neulepaitaa,
b) riittääkö kaapissa tilaa uudelle neuleelle 

Ja tajusin että: 

c) mulla on jo lähestulkoon vastaava neule kuin mitä kävin mainoksen kautta tuijottamassa. Ei samanvärinen, mutta toimiva ja mieluinen neule silti.

Hymy heräsi naamalle ja klikkasin mainoksen kiinni.

YES! Tää on mulle ihan hitonmoinen erävoitto! En mä oo osannut tällä tavoin ajatella ennen! Tän ajatuskulun läpimeneminen on iso askel mulle, ja vaikka työsarkaa tavarakaaoksen järjestämiseksi on vielä paljon edessä, tuntuu että nyt olen kuitenkin päässyt asiaan oikeasti kiinni.

(Ja mitä tulee otsikkoon - en pystyviikkaa, en rupea konmarittamaan enkä ymmärrä feng shuista mitään. Mutta ymmärrän omasta olostani sen, että siisteys ja järjestys on kiva juttu, ja sitä tavoitellaan.)

lauantai 8. elokuuta 2020

Kympin tavoite? Kympin tavoite!

Olen lukenut kesälomallani Julia Thurenin Kaikki rahasta -kirjan, ja päähäni tärähti kerralla ajatus oman kymppitonnin säästämisestä. 

Tajusin nimittäin, että nyt saattaisi olla sopiva hetki kymppitonnin säästämisen aloittamiselle, koska: 

- Korona-ajan tuoma epävarmuus sai mut keväällä tajuamaan salaman lailla käteiskassan tärkeyden. Ja sen faktan, että mun käteiset oli/on tosi olemattomat.

- Koska matkustelut on pannassa, mulla ainakin teoriassa jää enemmän rahaa säästöön (olettaen että työpaikkani säilyy myös jatkossa). 

Joten miksipä en rupeaisi tuumasta toimeen!
























Laskeskellaanpas:

Heinäkuun palkasta sain Norwegian-tililleni taas lisää saldoa. Olen lihottanut säästötiliäni keväästä lähtien, kun korona vei matkasuunnitelmat ja yleispaniikki käteiskassan puuttumisesta iski. Heinäkuun palkan jälkeen norwegianissani on nyt kokonaista 2600 euroa. Loistava pohjakassa kymppitonniprojektille! 

Kymppitonniin on 7400 euroa matkaa. 7400 jaettuna 12 kuukaudella on 617 euroa per kuukausi. Jaiks. Onnistuuko multa tämmöinen säästö per kuukausi? Ja miksi tämä kymppitonni pitäisi kasata vuodessa?

Vuoden tavoiteajan määrittely voisi olla turmion tie tälle vielä niin hauraalle projektille, joten laitan mielummin epämääräiseksi tavoitteeksi kaksi vuotta. Vaikka inspiroidun Thurenin kirjasta ja hienosta suorituksesta kasata oma kymppitonninsa vuodessa, en ole samanlainen supernainen, ainakaan lähtöjään, joten unohdetaan tuo vuoden tavoiteaika.

Kahden vuoden tahti tarkoittaisi, että säästää pitäisi 309 euroa kuussa. Tuntuu jo lähes realistiselta! Haluan mielummin kannustaa kuin masentaa itseäni tällä projektilla, joten tavoite täytyy olla jokseenkin mahdollisesti saavutettava. Tosin jos minkäänlaista aikarajoitusta en laita, niin itseni tuntien homma venyy vanuu ja lopulta unohtuu.
Entäs muut säästöt? Indekseihin mulla on mennyt 200 euroa kuussa, ja tuntuu järkevältä tehdä näin jatkossakin. Vaikka tämä kymppitonniprojektin kertymistä hidastaakin. Saattaisin EHKÄ saada KENTIES kybätonnin kasaan jos ohjaisin 
kymppitonniin myös indekseihin menevän 200 euroa ja muut pikkusijoitukset (mm. sijoituslainan omatoimiosuudet). Mutta se tuntuisi taas munien samaan koriin latomiselta.

Joten näillä mennään. Hiljainen kymppitonniprojekti on nostettu liedelle porisemaan, katsotaan jos se kohta alkaisi kuplia. Tai alkaahan se, samperi, kun niin päätetään.

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Taking steps is easy, standing still is hard

Viime päivinä olen pohtinut muun muassa sitä, että miten vähän sitä lopulta tarvitseekaan! Siis mitään, mutta esimerkiksi nyt vaatteita, tuota ylitsepursuavaa luonnonvaraa minun asujaimistossani...

Huomasin kaappia raivatessani, että mulla on todella monet farkut. Kuudet, tarkalleen ottaen. Joista käytän säännöllisesti noin kaksia tai kolmia. Yksien farkkujen käyttöikä on arviolta muutaman vuoden, keskimäärin, riippuen toki materiaalista ja käyttäjän rämäpäisyydestä ja farkkujen käyttötiheydestä. 

Mutta jos sanotaan että farkut pysyy hyvänä kolme vuotta meikäläisentyylisellä käytöllä, niin ollaan luultavasti lähellä oikeaa arviota. Tosin mun tällä hetkellä eniten käytössä olevat farkut on yli kolme vuotta vanhat, ja käytön jälkiä ei juurikaan ole. Että.

Mutta ihan laskutoimituksen kannalta määritetään farkkujen käyttöiäksi nyt kolme vuotta. Siinä ajassa jotain kulumaa jo tulee, oma derrieeri leviää enemmän kuin farkut, tai muoti/mieltymykset ajaa ohi.

Kaapissa roikkuu kuudet farkut. Kuusi kertaa kolme vuotta. On kahdeksantoista vuotta. Mulla on kahdensantoista vuoden käytön edestä farkkuja kaapissa! Että tarvitseeko hankkia lisää?! No ei. Ja onko joskus houkutus hankkia uusia farkkuja? No on. 

Jos mun hanuri edelleen mahtuu näihin nykyisiin (stretch)farkkuihin, niin mulla ei ole mitään syytä hankkia uusia 15 vuoteen, ainakaan.

Sama logiikka muidenkin vaatteiden kanssa. Jumppahousuja on vaikka kuinka monet, ja yhdet parhaista on oikeasti 20 vuotta vanhat pöksyt. Ne on edelleen erinomaisessa kunnossa käyttömukavuuden puolesta, vaikka kankaan pinta onkin hiukan elämää nähnyt. Jos housujen käyttöikä parhaimmillaan olisi tuon 20 vuotta (and counting), niin mulla on ainakin sadan vuoden verran jumppahousuja kaapissa!

Kenkien suhteen voi sentään jotenkin perustella valikoiman runsautta sillä, että eri tilanne vaatii erilaiset stiflat. Mutta toinen juttu on, että tarvitseeko kuinka monet juhlakengät, lenkkikengät, kävelykengät, fiilistelykengät, ja niin edespäin.






Mikä helvetti siinä on, että ostelu on niin kivaa! Miten sitä on oppinut tämmöiseksi kimpoilevaksi kokoajan jonnekin päin sätkiväksi olomuodoksi, ja niin usein se oman itsen toteuttaminen purkautuu niin, että tulee mentyä johonkin ja ostettava jotain, joko fyysistä tai elämystä.

Tokihan tämmöinen ylikulutus on ihmisen omaa syytä. MUTTA pikkaisen haluaisin osoittaa kritiikkiä myös jatkuvaa mainostamista ja etenkin kohdemainontaa kohtaan, joka tunkee nähtäville salakavalasti juuri sitä tavaraa, mitä olet kännykkäsi lähellä joskus puhunut tai peräti googlaillut. Ärsyttää myös yhteistyömainonnat jota näkee somessa, ja vaikka yritän olla niille immuuni, niin en saletisti täysin ole. Ai kappas toikin pätevä tyyppi käyttää tota ravintolisää, ehkä mäkin kokeilen kun on vielä tarjouksessa!

Se tarvitsemisen ja haluamisen ero, sen kun saisi hakattua omaan dna:han jotenkin pysyvästi. Jos mä saisin muutettua 90% kaapissa roikkuvista vaatteista takaisin rahaksi mitä olen niistä maksanut, niin hittovie mun pankkitilini kokisi suuren ihmeparantumisen. Ja mä olisin edelleen yhtä onnellinen, ja asuntoni olisi siistimpi.

Mun heikkous on alennusmyynnit. Luulen että ostamalla alennusmyynnistä teen jotenkin järkevän hankinnan. Ja näiden järkevien ostosten myötä mun kaappieni sisältö paisuu. Oon raivannut kaapeistani turhaa ja vanhaa vaatetta pois, mutta liian täyttä on vieläkin. 

Oon tyytyväinen, että olen sisäistänyt itsessäni tämän käyttäytymismallin. Mutta voi miten vaikeaa silti on olla tekemättä mitään, ostamatta mitään, lähtemättä mihinkään, vaikka se paikallaan olo toisi helposti niin hyvän onnellisuuden! Toistoja, toistoja vaan, niin jospa se tästä.

En muuten ostanut sitä reppua mistä muutama postaus sitten puhuin. Hyvä minä, tap tap.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kylmän käteisen kutsuhuuto

Tämä kevät on ollut suuri silmienavaaja. En muista että oman elämäni aikana olisin vastaavaa kokenut, että kaikki suunnitelmat menee uusiksi, ja että globaalilla tasolla asiat muuttuu näin paljon näin äkkiä.

Kaikesta paskasta huolimatta korona on toiminut mulle jonkinlaisena nollaajana. Mulle on tullut tarpeeseen tämä pysähdys. Aiemmin matkustelu oli isossa osassa mun elämässäni, ja shoppailin liikaa kaikkea. Nyt olen ollut kotona ja perunut matkat ja menot, niin huomasin että eipä tämä paikallammin olo niin kauheaa olekaan.

Tottakai matkustusintoa on yhä, ja joskus taas lähden. Mutta kunnon reality check tämä kevät on ollut! Että ehkä ei tarvitsekaan matkustaa, shoppailla ja elää tulevaisuudessa jotta on kivaa. Sitten kun oon siellä niin käytän tätä mekkoa. Sitten kun matkustan tonne niin koen X Y ja Z, ja onpas sitten ihanaa. 

Ei, nyt ollaan tässä ja nyt, kun ei muuallekaan päästä. Ja se ei oikeastaan ole yhtään hassumpaa.



Mutta ajatuksia, voi miten niitä on herännyt! Jos jotain on tästä keväästä painunut mieleen, niin sen tajuaminen, että mitä tahansa voi tapahtua nopeasti. Hyvässä ja pahassa.

Eipä olisi arvannut millainen kevät tästä tulee. Mun piti olla menossa tukka hulmuten huolia vailla pitkin Eurooppaa, mutta oonkin ollut kotona ja kärsinyt sekalaisista mutta onneksi ei-vakavista terveyshaitoista. Oon viettänyt koronakaranteenia ja käynyt korkeintaan lähimetsiköissä ulkoilemassa, ja siinä kaikki.

Isoihin juttuihin ei voi itse vaikuttaa - koronat tulee ja tulivuoret purkaantuu, ja mitä kaikkea vielä. Mutta jos johonkin voi vaikuttaa, niin omaan valmistautumiseen. Ja yksinkertaisimmillaan elämän katastrofeja helpottanee se, että on käteistä. Ei se kaikkea ratkaise, mutta yllättävän paljon kuitenkin! 

Ehkä niillä gordonramsayllä ja muilla on pointtinsa, että 3-6 kuukauden menojen verran pitäisi olla kylmää käteistä jemmatilillä. Tähänastisessa elämässäni en ole osannut stressata heikohkoista käteisvaroista, mutta tämän kevään jälkeen olen ruvennut katsomaan tuotakin asiaa uusin silmin. 

Todellakin haluan jatkossakin matkustaa ja nauttia elämästä valitsemillani tavoilla, mutta. Haluan ensin hoitaa oman tonttini parempaan kuntoon, ja olla varautunut muuhunkin kuin seuraavaan seikkailumatkaan. Nimittäin tuli mikä paska ikinä, niin jos on käteistä, niin asiat on heti piirun verran paremmin. 

Tarpeeksi monta asiaa voi mennä vituralleen joita ei voi rahalla ostaa parempaan kuntoon - joten jos on rahaa jolla lunastaa edes jotkin asiat paremmaksi, niin tehdään nyt edes se.



Olen ollut tosi onnekas tämän koronakevään suhteen siitä, että oma työpaikka on säilynyt, lomautuksia ei ole ainakaan vielä tullut, ja taloudellista katastrofia en ole kohdannut. Oikeastaan päinvastoin - omat huvittelumenot on tippuneet ja peruuntuneista matkoista takaisin saadut rahat ovat kasvattaneet tilin saldoa. Mutta ihan yhtä hyvin kaikki olisi voinut mennä kohdallani toisin!

En voi jatkossa luottaa hyvään tuuriin, kun jotain kurjaa tapahtuu! Tämä koronakevät liippasi nyt vähän liian läheltä. Näin miten vituiksi asiat voi mennä, vaikka en itse eikä lompakkoni ole joutunut ottamaan osumaa (ainakaan vielä). 

Jos itse olisin joutunut työttömäksi/asunnottomaksi tai muuhun ahdinkoon, niin olisiko mulla ollut käteistä jolla hoitaa itselleni kämppä ja muutaman kuukauden vuokrat ja ruuat? No ei. Rahastojen arvot tipahti lähes yhdessä yössä, joten niistä nostaminen ei olisi ollut mieluisaa, jos nopeaa käteistä olisin tarvinnut. 

Eli mitä tästä opimme? HANKI RAHAA URPO niin saat jatkossa katon pääsi päälle jos huonosti käy ja rosvosektori osuu omaan otsaan. IKINÄ ei tiedä mitä tapahtuu - ja jos mitään ei tapahdukaan ja kaikki on hyvin, niin onpahan säästötilillä se noin-viistonnia joka toimii hyvänä unilääkkeenä ja mielenrauhoittajana. 

Vaikka olisin varustautunut pahimpaan, ei se tarkoita että se pahin tapahtuisi. Mulla voisi olla se 3-6 kuukauden katastrofirahasto jemmassa, enkä silti manaisi seuraavaa koronaa tai summonoisi taivasta tipahtamaan niskaan.

Joten, säästöhousut jalkaan hep, ja seuraavaa matkabuukkia tai muuta hurlumheitä aikaisintaan sitten kun säästötilillä tillottaa noin 2000 euroa. Tai mielellään 5000 euroa, mutta ollaan nyt realisteja.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kymppivuotisennuste, ja viisivuotissuunnitelma

Missä haluan olla 10 vuoden päästä

Luin inspiroivan tekstin Omavaraisuushaasteen blogista, ja aloin miettiä omaa tulevaa kymmenvuotisvuotiskauttani.

Sen sijaan että reputan ja sisustan vaihtoehtoisen nykyminäni eri versiota (kuten tein edellisessä postauksessani), voisin maalailla visiota kymmenen vuoden päässä siintävästä Jennistä. Tiedä vaikka saisin samalla visioitua itseni entistä paremille urille ja vaikutettua tulevaisuuden minääni.

Kymmenen vuoden päässä oleva minä tuntuu tosi kaukaiselta. Ja koska mua huimaa helposti, niin ajatellaanpa ensin viiden vuoden päässä olevaa minää. Mitä hänellä on? Mitä hän haluaa? Mitä on saavuttanut, miksi, ja mitä haluaa sillä kaikella tehdä?



Suuriin kysymyksiin en tiedä vastauksia, mutta rahapuolta voi sentään laskeskella. Nykyisenkaltaisella menolla mun tilanne on viiden vuoden päästä numeroiden valossa tämmöinen:


5 vuoden päästä

Velat
Sijoituslainat             - 97 000,00

Varat
Sijoitusasunnot          192 250,00
Indeksit ja osakkeet      31 000,00
Käteiset                        7 600,00

TASE                       133 850,00

Olen laskenut ylläolevat luvut niin, että sijoitan rahastoihin 200 euroa kuussa ja talletan säästötilille 100 euroa kuussa. Nämä on realistiset luvut viime vuosien sijoituksiin verrattuna, joten mennään näillä. Korkoa tai arvonnousua en ole laskenut millekään, koska, no, hemmetistäkö niistä mitään tietää. Voi tulla ylös, tai voi tippua alas.

Ja siis onhan nuo ihan älyttömät lukemat jo tuollaisenaan! Verrattuna esimerkiksi noin kuukauden takaisiin lukuihini jotka löytyy täältä. Että siis viidessä vuodessa taseeni voisi hyvässä tuulessa mennä 57 174 € -> 133 850 €. 

Laskinko mä tämän nyt oikein!? Nousua olisi 76 676 euroa. Herranjestas! Jaettuna viidellä on 15 335,20 euroa per vuosi. Äkkiseltään laskettuna ihan realistista, ottaen huomioon että sijoitusasunnot vivuttaa mullepäin noin 11 000 euroa per vuosi (ollessaan kaikki asuttuna).

Tokihan kaikkea voi tapahtua blabla yada yada, voin joutua myymään kämpät ja taivas voi tippua niskaan. Mutta kauhukuvien rinnalla pyörittelen päässäni myös tätä semi-realistista mutta rohkaisevalla tavalla optimistista skenaariota, jossa asiat ei mene hirmuisen vituiksi, vaan jatkaa rullaamista yhtä hyvillä raiteilla kuin kuluneina vuosinakin.

Toki sijoitusasuntoihin tulevat remontit ja muut huoltotyöt syövät osan tuottoa. Mutta huoltaminen nostaa myös asuntojen arvoja.

Oikeastaan ihan tarkat luvut ei ole mulle se päällimmäisin pointti, vaan se, että miten hiton paljon tai edes puolet siitä voi viidessä vuodessa saada aikaan! Ja sehän on ihan helkkarin paljon!

Entäs ne 10 vuoden päässä olevat luvut? Katsotaanpa:

10  vuoden päästä

Velat
Sijoituslainat             - 43 000,00

Varat
Sijoitusasunnot             201 862,50
Indeksit ja osakkeet     43 002,14
Käteiset                       13 600,00

TASE                        215 464,64

(Tähän olen rohkeana penninä laskenut asuntoihin 5% arvonnousun. Nämä myös laskettu niin, että 200€ kuussa indekseihin ja 100€ kuussa käteistalteen).

Yo, man! Nää on ihan hitonmoisia lukemia! Etenkin mulle, joka ei vieläkään omasta mielestä ymmärrä rahasta. Toki kymppivuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä, mikä muuttaa elämän suunnan. Mutta riskinä on myös, että asiat menee hyvin!

Sinäänsä asuntojen arvolla ei ole hirveästi tässä vaiheessa väliä. Mutta 10 vuoden päästä olen luultavasti kieli pitkällä ostamassa seuraavaa sijoitusasuntoa, jolloin voin käyttää (lähes)velatonta asuntoa uuden lainan vakuutena. Ja tällöin onkin jo relevantimpaa se, että minkä arvoiseksi pankki nuo minun murjuni arvottaa.

Kaiken kaikkiaan oon ihan äimistynyt näistä luvuista. Tää inspiroi ihan hemmetisti! Päivittäistasolla joskus tuntuu että homma polkee paikallaan (koska olen malttamaton hetinyt), vaikka tottakai tiedän että näin ei ole. Juuri siksi onkin ihan järkyttävän hienoa visioida tulevaa! Että juna puksuttaa oikeaan suuntaan, ja vaikka töyssyjäkin olisi ja välillä istuttais asemalla, niin eteenpäin on aina eteenpäin.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kuudentena päivänä hän pohti

Kuinkas sujuu tämä ostamattomuus? Kuusi päivää vannoutunutta kuluttamattomuutta takana, joten tokihan nyt otetaan eka tilannekatsaus.

Ihan hyvin sujuu, ottaen huomioon yleisen paskuuteni; olen ostanut yhden parin sukkia ja 2 tuubia hammastahnaa. Niinhän ne sanovat, että erisorttiset nistitkään ei välttämättä lopeta ihan kylmänä kalkkunana vaan pikkuhiljaa feidaten, joten olkoot nämä sukat mun kylmä kalkkunani.

Lieventävänä seikkana sanottakoon, että sukat on jo ennalta hyväksihavaitut (kolmen euron) ulkoilusukat joiden aiemmat versiot uhkaa mennä puhki. Ja mun suosikkihammastahnaa sai kerrankin isossa tuubissa halvalla. 

Olin myös aikeissa ostaa vessapaperia koska kaikki muutkin, mutta tulin järkiini. Kotona sitä on vielä vaikka miten paljon, enkä halunnut myöskään tulla nähdyksi raahatessani jättimäistä säkkiä paperia pitkin katuja keskellä päivää. 

Muilta osin kuluttaminen on ollut helppoa pitää minimissä - olen löhöillyt, ulkoillut ja nauttinut suoratoistopalvelujen tarjonnasta. Nettishoppailua ei ole enää tehnyt mieli tehdä, ja olen peruuttanut kaikkien mahdollisten uutiskirjeiden tilaukset. Mainosblokkerikin on selaimessa päällä, mutta instagramissa yrittää milloin mikäkin minuun liittyvä mainos päästä silmille. Klikkaan kiinni ja sähisen.

MUTTA ei niin helppoa ettei jotain vallan haastavaakin. Nimittäin mun bongaama täydellinen matkareppu on tällä hetkellä roimassa alennuksessa nettikaupassa. Istun täällä käsieni päällä miettien, että tätä mun ei todellakaan pidä ostaa.


Sillä ensinnäkin a) en ole lähdössä reppumatkailemaan herraties milloin, aikaisintaan vuoden päästä, tai kun koronaan on rokote. 

Toisekseen b) mulla on lähimatkailuun ja päiväretkeilyyn sopiva reppu, ja tämä tarjousreppu olisi pidemmälle matkalle ideaali: iso mutta silti käsimatkatavaran kokoinen reppu. Tämmöinen pidempi reppumatka mulla on suunnitteilla, mutta toteutusaika on iso kysymysmerkki.

Ja c) justiinsa mä vannoin ja lupasin, että en osta mitään! Toi reppu olisi aivan ihana ja tiedän sen olevan teknisesti todella hyvä ja laatunsa puolesta about ikuinen. MUTTA se ei ole tän hetken minälle tarpeellinen varuste, sillä en tarvitse sitä jokapäiväisessä elämässä. Se olisi hankinta tulevaisuuden minälle, joka matkustaa läpi Euroopan reppu selässä. 

Ja milloin mä realistisesti ajatellen pääsen tekemään Euroopan halki valuvan seikkailun? Milloin mulla on tarpeeksi löysää rahaa tehdä tuo matka, ottaen huomioon taloustilanteen epävakauden nyt ja tulevaisuudessa. Ja milloin Eurooppaan uskaltaa mennä, kysyn vaan!

Mun tarve kasata käteispuskuri on noussut noin 100% sitten viime talven. Koen, että en hittovie voi lähteä rilluttelemaan takki auki pitkin Eurooppaa niin kauan kun elämä on epävarmaa, mulla on noin 150k lainaa vastuullani ja käteispuskuri ei ole monituhatlukuinen. Työt voi mennä alta, asunto voi mennä alta, vuokralaiset voi lähteä, voi tulla yllättävää remppaa tai muuta paskaa. Ja siinähän sitten ihmettelen lomakuvieni keskellä että aijaa, milläs maksetaan yhtään mitään, kun tuli hassattua kaikki, ja onpa hieno matkareppu voihan vittu mitä nyt syödään tai missä asutaan.

Joten: tämä repputarjous oli loistava hetki arvioida elämäni tilaa ja kulutuksen laatua. Ai että, kerrankin oli jotain hyötyä nettimainoksista!

Nyt sitten kaiken tämän paatoksen jälkeen mun on jukoliute parempi olla ostamatta sitä reppua.

Käsien päällä istuminen jatkukoon.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Jos ei nyt, niin milloin! Ostolakko nimittäin.

On se nyt hemmetti, jos mun kulutustottumuksien trimmaaminen ei onnistu edes tämmöisenä poikkeusaikana! 

Tajusin tuossa taas yhtä nettikauppaa selatessani, että mä mennä porskutan ihan entiseen malliin. Yhtenä hetkenä mietin, että hyvin menee, en tarvitse mitään, elänpä frugaalisti yeah - ja kuluu ehkä puoli päivää kunnes olen keksinyt taas jonkun asian minkä muka tarvitsen. Missä on kekseliäisyys! Ja nykyisten resurssien soveltaminen! Miten tiukassa istuukaan tämä kulutustottumuksilla itsensä leivittäminen!

Mun pitää saletin selvästi lukea enemmän Mr Money Moustachea. Jos tatuoisin itteeni jotain, niin badassity-sanan voisin laittaa muistilapunomaisesti johonkin hyvin näkyvälle paikalle, koska perkele sentään miten mä aina vajoan siihen katetri ja alusastia -osastoon!

Koronakaranteenin takia mun ravintola- ja viihdemenot on minimoitu, joten ei tarvitse keksiä tekosyitä miksen lähde ulos syömään. Leffaan ei voi mennä, kahvilakahveja ei juoda, random-shoppailua ei voi tehdä. Paitsi netissä, ja sehän se minut on tässä kampittanutkin. Vaan ei enää! Nyt olen herännyt!



Ja tästä tajuamuksesta sisuuntuneena totesin, että jos nyt, kaiken ollessa kiinni ja kotiarestiin pakotettuna (ja lomautusuhan leijuessa päällä), en pysty olemaan kuukautta ostamatta yhtään (vittu) mitään, niin milloin kuvittelen siihen pystyväni! Nyt se loppui! Kertakaikkiaan justiinsa nyt! Ja tärkeää on, että mun on hakattava päähäni se fakta, että tämä ei tule onnistumaan ilman efforttia.


Jos ostamattomuus onnistuisi ilman mainittua eforttia, niin olisin tehnyt sen jo helvetin monesti. Mä tuun kohta taas keksimään jotain vempaimia jota muka tarvitsen, mutta ihan oikeasti mä en tarvitse yhtään mitään. Paitsi sitä kovaa ja kallista käteistä, jota piruvie yritän räpistellen säästää.

Haaste käynnistyy nyt, 8.4.2020. Tervetuloa epämukavuus, tervetuloa vaikeat ajat! On jättimäisen huvittavaa, että aikana jolloin pandemia ryskää ympärillä ja ihmisiä kuolee, on mun oma henk koht vaikeat ajat -määritelmä se, että en osta mitään turhaa roinaa kuukauden ajan.

Visalle kasatut ostokset maksan pois, mutta mitään uutta sinne ei saa mennä. Jos ostan jotain, sen on parempi olla ruokaa. Ja jos se ei ole ruokaa, se syödään silti, sillä nyt on pakko pistää joku korkki tähän mun surkeaan tekosyyviidakkoon. Kansantalous pyöriköön nyt ilman minuakin seuraavan kuukauden and then some. Ja enköhän mä ole omalla ostelullani pyörittänyt jo pienen afrikkalaisen kylän verran tätä yhteiskuntaa, joten nyt, nyt se on korkki, ja se on laitettu pulloon naps.

Stay tuned for ärinä ja purina, joka tästä päätöksestä seuraa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

When life gives you lime...

Hyvä kun ehdin juhlia oman varallisuuteni 60k-vuotispäivää, nyt nimittäin omaisuus onkin huventunut sitten viime vilkaisun

Katsotaanpa tilanne nyt 17.3.2020:

VARAT
Sijoitusasunnot       192 250,00 €
Käteistalletukset           250,00 €
Indeksirahastot        14 269,93 €
Osakkeet                   1 635,00 €
S-juna                       1 100,00 €

VELAT
Sijoituslainat         -152 330,83 €

SALDO                   57 174,10 €

Vaikka indeksirahastojen arvo on tullut vuoden alusta katsoen alas noin 5000 euroa, on omaisuuttani kasvattanut sijoitusasuntojen vivutus. Sijoituslainat on pienentyneet noin 1800 euroa vuoden alusta katsottuna, joten mun kassan saldo on ottanut osumaa toistaiseksi vain noin 3000 euron verran. 

Kai tämä on sitten hyvää hajautusta sitten. Jos kaikki rahat olisi kiinni indekseissä, niin alas olisi tultu enemmän. Mutta mitäänhän ei ole indeksirahastojen suhteen menetetty ennenkuin rahoja nostaa ulos, ja sitä en tietenkään tee. Kuukausittaiset sijoitukset rahastoihin jatkuu kuten ennenkin.









Olen pyöritellyt päässäni erilaisia näkökulmia tämänhetkiseen maailmankriisiin, ja suuntia on monia.

Toisaalta - mun elämässä ei kovin moni asia ole muuttunut. Oon viime ajat viettänyt eristäytynyttä hiljaiseloa, joten tämänhetkinen karanteeni-etäelämä ei ole juurikaan uutta minulle. Olen kotona, teen töitä, käyn metsässä kävelemässä ja neulon sukkaa. Mikäs tässä ollessa.

Toisaalta - olen huolissani lähimmäisistäni. Lähipiiriin kuuluu paljon riskiryhmäläisiä, ja heidän hyvinvointi on jatkuvan huolen alla. En tietenkään itsekään virusta haluaisi, mutta minulla sentään olisi tilastollisesti paljon paremmat mahdollisuudet selvitä siitä ehjänä läpi. Enemmän olen huolissani, että tartuttaisin sen muihin.

Toisaalta - suht järjetön paniikki mulla on talouden tilasta. Omasta työpaikasta. Palkkatulojen jatkuvuudesta, itseni ja kollegoiden. Rahastojen laskevista arvoista en hätäile, mutta lomautukset, yt:t ja yritysten ahdinko ahdistaa ja huolettaa.



Mietityttää myös, että miten kauan tämä poikkeustila kestää. Seuraan tilastoja, katselen uutisia ja jos jonkinlaista seurantaa maakohtaisista luvuista. Etelä-Korea voi lukujen valossa hyvin ja saivat homman haltuun. Italiassa on menossa kunnon landslide, ja hirvittää onko muut Euroopan maat kohta samassa jamassa.

Oman talouteni kannalta asiat on toistaiseksi hyvin. Toki toivon että käteispuskuria olisi enemmän kuin muutama onneton satanen, mutta koitan olla miettimättä onnetonta puskurirahastoani nyt. 

Tulevat palkat laitan satavarmasti käteispuskuriin niin paljon kuin suinkin mahdollista, ja todella toivon että työt ei mene alta. Tällä hetkellä kulutusmenot on todella pienet, matkavarauksia ei tule tehtyä ja heräteostokset ovat minimissään. Netistä olen jotain pientä sortunut ostamaan, mutta lopetan senkin touhun nyt alkuunsa.

Kunhan nyt pysyisi terveenä itse ja läheiset, niin kyllä ne muut asiat sitten järjestyy.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Penni ajatuksistani

Oon onnistuneesti rauhoittanut elämääni kuluneiden viikkojen aikana. En ole vouhkannut ympäriinsä kuten ennen, ja kappas keppas kummaa, minä sekä pankkitilini voimme paremmin! Ei luulisi olevan ihmeellistä, että kun säntäilee ympäriinsä (ja shoppailee) vähemmän, niin rahaa jää tilille enemmän. Mutta näinpä se tämäkin fakta minua hämmentää!

En ole talven aikana mennyt kotkoti-kotkon -tyylillä kahvilapullia syöden ja lounaita nauttien. En ole kiireessä napannut mitään mukaan mistään, enkä juurikaan haahuillut houkutuksille alttiissa ympäristöissä. Ja se tuntuu nyt näkyvän viivan alla.

Viime kuun tatuoinninpoistokäynti toki nollasi sukanvarrenkasvatusyritykset siltä kuukaudelta, mutta maaliskuu on toistaiseksi menty tili (ja sivutili) oikein mukavasti plussalla.



Vietin esimerkiksi aivan loistavan viikonlopun, ja aloin maanantaina ynnäillä mitä kaikkea se maksoi: ainoastaan 2 bussilippua ja yhden uimahallimaksun. Voi pyhä elämä sentään. Koko viikonlopun pe-su hummauskulut oli 10,60 euroa, ja oikeasti mulla oli ihan time of my life. Rahankulutus piti kyllä tarkastaa kahdesti pankkitileiltä, kukkarosta ja kuluseuranta-äpistä. 


Tokihan kyseisenä viikonloppuna söin aiemmin ostamiani ruokia, ajoin aiemmin maksamallani pyörällä ja käytin aikoinaan isolla rahalla ostettuja urheiluvarusteita, mutta se nyt ei ole asian pointti. Vaan se on, että pätäkkää poistui mun tililtäni pe-su aikana tuo 10,60 euroa viikonloppumenoihin itseni viihdyttämiseksi. Ja viihdytetty minä olin! Lisäksi olo oli rentoutettu, meditoitu, hyvin saunonut ja myös uinut, ja levännyt. En edes miettinyt rahanmenoa koko viikonloppuna, vaan jotenkin vahingossa hommat lumpsahti näin nätisti paikalleen.

En ole ennen osannut toimia aikaisempaa, vauhdikkaampaa elämäntyyliäni vastaan, vaan olen yrityksistä huolimatta porskuttanut menemään. Hidastamisen siemen on varmaankin kylvetty jo vuosi-pari sitten, mutta nyt tuntuu että se alkaa vihdoin kantaa jonkinlaista hedelmää. Sukanvarteen on tarttunut jo muutana satanen, matkatilille on tehty talletus lähes suunnitelman mukaan, ja käyttötilillä on sen verran, että loppukuu pitäisi mennä niillä rahoilla ihan laulellen.

Tosin rehellisyyden nimissä pitää todeta, että en ole viime aikoina hirmuisesti nähnyt ihmisiäkään, vaan olen ollut lähes erakoitunut viime viikot. Se toki on harmi, mutta asia korjaantunee keväämmällä. Tosin en koe erakohtavaa kautta mitenkään huonona, vaan nyt tämä ihmispaasto tuntui tulevan tarpeeseen.

Meno tästä luultavasti kiihtyy kunhan kesä koittaa, mutta toistaiseksi tämmöinen hiljaiselo tuntuu hirmu hyvältä. Ei turhaa juoksentelua, meuhkaamista tai kertakäyttöostelua.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

No mitäs helvettiä tänne sitten kuuluu.

Ei juuri mitään, mutta kerrotaan nyt silti.

Kaikesta ennakkosuunnittelusta huolimatta pistin ylimääräiset 330 euroa helmikuussa tatuoinnin poistoon. Olin tilitapahtumiani selatessa ajatellut pitää taukoa tuosta proseduurista, ja kerätä nekin rahat puskuriin. Mutta enpä tietenkään ollut johdonmukainen tuonkaan asian suhteen, vaan säntäsin peruutusajan saatuani samantien sinne piinapenkkiin! Ja hurlumhei näinpä livahti taas ihan järjetön rahasumma lompakosta pois ihan vartissa.

Tosin positiivisena nuottina sanottakoon, että kyseinen käsittely teki oikein tuhoisaa jälkeä tatuointiin, joka haalistui tällä kertaa oikein ekstrapaljon. Lisähaalistusta on odotettavissa vielä kuluvan kuukauden-kahden aikana, kun lasersäteiden jämät mylläävät ihossa. 

Iho vaatii tämän viimeisimmän, palaneenkäryltä haisseen rykäisyn jäljiltä oikein ekstrapaljon taukoa ja huoltoa, joten seuraava poisto otettaneen ehkä vasta syksyllä. Tai sitten keväällä hyvissä ajoin ennen mätäkuuta, mikäli lompakko, elämänmeno ja iho sen sallivat. Poistosta tuleva kraateri on nimittäin niin hurja, että se vaatii erityistä huolenpitoa ja rauhallista elämää jonniin aikaa.

Rahapuolella kuuluu aika hiljaista. Tilipäivään on vajaa viikko, ja odotan sitä vesi kielellä. Mulle tulee täysi palkka (en ole pitänyt helmikuussa palkattomia lomapäiviä), ja voi että miten se onkaan tervetullut!

En ole tehnyt idioottimaisia matkavarauksia tai impulssiostoja. En ole velkaantunut lisää, tosin puskuriakaan en ole tässä kuussa kasvattanut. Sivutilillä on kokonaista 50 euroa plussaa, ja visalla on noin 160 euroa miinusta. Maksan visan nollille heti tulevasta palkasta.

Tulevasta palkasta pitää laittaa iso siivu matkakassaan. TOSIN matkan tilanne on tällä hetkellä hieman jännittävä koronaviruksen takia. Tarkoituksena olisi mennä minnepä muuallekaan kuin Italiaan, mutta ei mitenkään huvittaisi mennä kohteeseen jossa on riski joutua karanteeniin. Tai sairaalaan. Tai sairaalaan karanteeniin. On mahdollista että peruutan koko matkan, toivon saavani osan rahoista takaisin, ja sitten ihmettelen että mitä tekisin kesälomallani. Ja kaikella sillä rahalla, joka piti reissun päällä törsätä!

Aijai, jänniä aikoja.

perjantai 31. tammikuuta 2020

Noin-vuodenvaihteen tase 2019

Nyt seuraa talouskatsaus! Pennilandian hiljaisen loppuvuoden jälkeen on vihdoin aika ottaa härkäeläintä sarvista ja puhua itseni kanssa rahasta.

Viime postauksessa teinkin jo katsausta omasta taloustilanteestani, joten tiedän tasan mistä päästä alan ensimmäisenä äyskäröidä tätä minun paattiani kuntoon.

Rahat on siis vähissä, käteisrahat. Ja olen ruvennut toimiin olemattoman käteiskassani elvyttämiseksi. Laitoin 100 € suoraveloituksen menemään aina palkkapäivänä säästötilille (eri pankkiin). Nyt tililtä häipyy palkkapäivänä siis 200 euroa indeksirahastoihin, PLUS 100 euroa talletustilille. Toivon että en huomaisi tuon ylimääräisen satasen häipymistä mitenkään, kun en ehdi sen tilille tuloakaan rekisteröidä. 

Oon onnekseni suht tottunut 200 euron häipymiseen tililtä heti aamuyön tunteina kun palkka tulee, joten jospa muutaman kuukauden irvistelyn jälkeen ei kirpaseisi tuo ylimääräisen satasen "menetys". Ilakoin jo nyt ajatuksesta, että tällä vedätystaktiikalla mun säästötilini saldo olisi vuoden lopussa 1100 euroa - mikäli siis en kompastu tähän ylevään salakavaluuteeni ja vihellä suoraveloitusta poikki. 

Mutta hei, 2020 on mulla käteisen vuosi, joten asian eteen pitääkin tehdä jotain tuntuvaa! Jos se säästäminen kävis helposti, niin kaikilla olisi säästötilillä se tonni. Ainiin, mutta aika monilla vissiin onkin. Se on vaan minä, joka oon syöny sukista varret.



Mutta katsotaanpa niitä vuodenvaihteen lukuja! Mun noin-vuodenvaihteen taseeni näyttää tältä:

VARAT
Sijoitusasunnot       192 250,00 €
Käteistalletukset           100,00 €
Indeksirahastot        19 273,92 €
Osakkeet                   2 196,00 €
S-juna                       1 100,00 €

VELAT
Sijoituslainat         -154 166,35 €

SALDO                   60 753,57 €

Luvut katsottu 15.1.2020.

Hyvältähän tuo näyttää! Omaisuutta on, pörssit on olleet nousujohteisia, ja asunnot vivuttaa itseään minullepäin tasaisella tahdilla.

Käteispuoli hoidetaan kuntoon, ja tavoitteena olisi kasvattaa käteismäärä JA pitää myös hanat auki indeksirahastojen suuntaan. Jos elämässä ei mitään yllättävää pläsähdä lautaselle, niin tämä onnistuneekin ihan suht kivuitta tulevana vuonna.

Katsotaan, sanoi lääkäri. 

torstai 16. tammikuuta 2020

Likviditeetti sakkaa, mutta tase voi hyvin!

Tänne kuuluu erittäin hyvää, ja sitten semihyvää. 

Hyvää: mun henk koht taseeni voi erittäin hyvin. Tein listauksen mun sijoitusvarallisuudesta ja -veloista eilen, ja luvut yllättivät mut suuruudellaan! Tällä hetkellä mun nettovarallisuus on himppusen yli 60 000 euroa. Herranjestas, oikeasti! Yli kuuskytätonnia! MUN! *

Tämän uunon, jonka taloudenhallinta on ajoittain kovinkin haastavaa: matkustelen liikaa, ostelen vielä liiemmin, ja visakortti vikuroi omia aikojaan enkä minä osaa sanoa sille ei.

Mun varallisuus on noussut armottoman vivuttamisen ansiosta (asunnot!), ja myös kuukausittain palkkatililtä tilipäivänä tapahtuva parin sadan suoraveloitus rahastoihin on mukavasti kasvattaneet tasetta. Lisäksi taseen turpoaminen on saanut isosti vauhtia pörssikurssien kovasta noususta viime aikoina.

Ei perkele, onko se oikeasti niin, että pitkäjänteinen säästäminen muka kannattaa! Tätähän ne viisaat hokee kaiket päivät pääät punasena, mutta ikinä en oo uskonu. No, nyt uskon, ja jatkan entistä vankemmin omalla tielläni. Mutta tämä junahan kulkee molempiin suuntiin - tase huononee heti kun pörssikurssit tipahtaa alaspäin. Tämä on pelin henki.

Mutta joo, mikäs täällä sitten menee semihyvin? Tai siis huonosti, jos ihan suomeksi sanotaan. Ollaanpa rehellisiä, yksi osa-alue menee nyt oikein urakalla huonosti. No se, että mulla on käteistä TOSI vähän. Touhutonni? Kadonnut. Käteistalletukset säästötilillä? Gone. Käyttötilin muutama satanen? Buh bye. Sukanvarsi? Syöty.

Mulla on likviditeettiä tällä hetkellä ihan naurettavan vähän. Käyttörahat on nollissa, ja tilipäivä rumpsuttaa vasta parin viikon päässä. Tottakai tulossa on myös kevätmatka, johon tarvitsee oikeasti saada rahaa kerättyä. 4 kuukautta aikaa loihtia jostain noin parin tonnin matkakassa. Ei perkele oikeasti, minä! Miten mä tästä stuntista aion selvitä! Mun on saatava touhutonni takaisin tuomaan mielenrauhaa, on saatava kerättyä matkakassa kasaan, ja haluan jotain muutakin kuin nollan säästötilille.

Tänä vuonna en samperi soikoon osta yhtäkään asuntoa! Ja teen ainoastaan kaksi matkaa: kevätmatkan, ja loppuvuoden mielenterveysmatkan.

Eli: vaikka lämmittelen käsiäni hyvän taseen luvuissa, niin todellisuus on nyt se, että lompakossa näkyvää rahaa mulla on loppukuuksi noin viiskymppinen (plus hilut). Ruokamenot hoidetaan, mutta mitään krääsäostosta ei.

Nyt on b-asteen kriisi ja punaiset lamput päällä käteisen keräämisen suhteen. Tilanne on sinäänsä hyvä että luottokorttivelkaa ei ole, mutta tätä menoa sen kertyminen olisi vain ajan kysymys. Ja sille tielle mä en halua lähteä! Ei!

En missään nimessä halua virittää viuluani sille taajuudelle, että alkaisin valittaa mulla olevan rahat vähissä. Ei ole - rahaa on, mutta se on sijoitettuna. Ja normielämään mä en piru vie aio nostaa rahastoistani rahaa! Säästötililtä ehkä (...kuten olen jo nostanutkin), mutta nyt kun sekin joki on tyrehtynyt, niin eipä nyhjästä enää sieltäkään.

Sekalaisin tunnelmin siis alkaa Neiti Pennin uusi vuosikymmen!

*taseen jakautumisesta rustaan oman postauksen, kunhan viitsin.