keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Projekti tatuoinninpoisto, ja sen verkkainen edistyminen

Rehellisyyden nimissä on todettava, että olen snadisti kauhuissani tämän tatuoinninpoiston etenemisestä. Olen käynyt 3 kertaa poistattamassa kuvaa, ja tuossahan se yhä minua silmiin katselee. Okei, kuva on kyllä himmentynyt ja menettänyt tarkkuuttaan. Ja ehkä kolmannen käyntikerran koko hyöty ei vielä ole nähtävillä (muste lähtee ihosta monen viikon aikana hiljalleen). Poistumisen määrä ei kuitenkaan ole lähellekään sitä luokkaa kuin mitä olisin toivonut sen olevan.

Että voihan nyt helvetti. Rahaa on palanut jo lähes 1000 euroa, ja maalissa ei olla vielä. Eikä olla muuten neljännen tai viidennen poistokerran jälkeenkään, jos sama vauhti on jatkossa.

Turhauttaa ja ärsyttää.





Kaduttaako, että lähdin tähän poistoprojektiin? Ei (vielä).

Mutta olisin toivonut että kolmen kerran jälkeen tulokset olisi olleet paremmin nähtävillä. Kuva on kyllä haalistunut, mutta ei niin paljon että sen voisi toivoa lähtevän iholta parin seuraavan käsittelyn aikana pois. Nyt ollaan vielä hilkun kilkun siinä tilanteessa, että voisin lopettaa koko poistoprojektin kesken, ja elää tämmöinen vähäsen haalistunut kuva ihollani. Pistää projektin ikäänkuin pauselle.

Tämä vaihtoehto houkuttaa, etenkin väliaikaisratkaisuksi. Nyt on ollut niin paljon menoja, että toisen tonnin heittäminen tähän kankkulan kaivoon tänä vuonna ei mitenkään päin houkuta. Toisaalta jos tämän pause-vaihtoehdon ottaa, niin vituttaa kovin ankarasti se tonni joka tähän mennessä on kulunut. 

Ehkä ensi vuonna vituttaa tämä musteläiskä taas niin paljon, että olen valmis laittamaan poistoprojektiin rahaa.

Odottelen nyt kiltisti miten muste poistuu seuraavan kuukauden aikana. Tehdään niitä päätöksiä sitten vähän syksymmällä.

Tarinan opetus lienee, että aina vituttaa. Teininä olisi vituttanut jos ei olisi ottanut tatuointia. Nyt vituttaa kun otin, ja vituttaa että lähdin poistattamaan, ja vituttaa ettei se poistu. Ja vituttaa kun vituttaa. Helvettiäkö tässä hyvässä elämässä nyt tämmöisestä vittuuntua, josta selviää rahalla.

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen kulutus

Nyt on excelöity vuoden 2019 tammi-maaliskuun kulutus. Tässä allaollevassa excelpiirakassa on siis kolmen kuukauden ajalta kaikki mun henkilökohtaiset kulutusmenot, eli pakollisten laskujen ja asumiskulujen jälkeinen niinsanottu vapaaehtoinen kulutus. 

Tässä on ne kulut joiden muodostumiseen voin itse vaikuttaa talousvalinnoillani, muut elämänmenot on kiinteitä enkä voi niitä muokata ilman että koko elämäntilanne menee uusiksi.


Tein myös diagrammin, jossa näkyy edellisen kolmen kuukauden kulutuksen pohjalta laskettuna keskimääräinen kulutus per kuukausi:


Suurenee klikkaamalla!





Tämä keskimääräis-diagrammi konkretisoi mulle paremmin sen, että mitä oon keskimäärin laittanut per kuukausi mihinkin menoon. Ja kappaskeppas, alkuvuonna onkin mennyt rahaa ihan kunnolla muun muassa eläinten hoitoon! Huh sentään, yli 200 euroa kuussa! 

Matkustelut on myös vienyt ihan tolkuttuman summan per kuukausi nyt talven aikana, ja pelkäänpä että seuraavan neljänneksen matkakulut on vähintään samaa luokkaa. 

Ravintoa/kahvila/baari -kulut on mukavan maltilliset. Oon kuitenkin nähnyt kavereita monta kertaa ruuan merkeissä, mutta näköjään missään hirmu ökypaikoissa ei oo tullut käytyä. Toisaalta onko lähes 60 € kuussa ravintoloihin mitenkään maltillista sittenkään, enpä tiedä. Se on 3 kpl 20 euron ravintolailtaa ystävien kanssa, mikä äkkiseltään tuntuu ihan hyvältä sijoitukselta.

Urheilukulut tulee myöskin kasvamaan jatkossa. Liityin (vastoin parempaa tietoani) erään kuntokeskuksen jäseneksi, ja sehän tarkoittaa säännöllisiä kuukausimaksuja ainakin seuraavan 12 kk ajan. Tosin vaihtoehtona olisi ollut ostaa aina vain suurempia housuja, nimittäin talven aikana perseeni on paisunut noin 2 kokoa suuremmaksi. Päätin sitten alkaa maksaa jumppakeskukselle, jospa se persekin siitä pienenisi.

Autokulut myös kaiken todennäköisyyden mukaan pienenee jatkossa, alkuvuoteen nimittäin kasaantuu aina iso rypäs vakuutus- ja veromaksuja. Myös eläinkulujen pieneneminen on toiveissa (mun möllilauma voi jo paremmin ja talven aikainen eläinlääkärirumba on vähenemään päin).

Tämmöistä! Jos minä jotakhin osaan, niin se on kuluttaminen!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Koko elämä ryskää kerralla päälle, eli hitonmoinen kiire.

J. Penniä on viime viikot viety kuin mätää kukkoa. Asuntosijoitukset ovat työllistäneet enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja lisäksi on ollut remonttihommia ja muuta ylimääräistä vaivaa (mm. tekemätön loppusiivous ja siihen liittyvät kahinat). 

Kaiken päälle vielä normaali työelämä ja omat eläin- ja viihdemenot, ja osuipa viime kuun loppuun vielä osa-aikaisen opiskelun päättyminenkin! Sirkusta oli, että sain ajoissa sen kirjan kansiin ja kannet kiinni.

Olen odotellut että milloin pääsee rauhoittumaan ja tämä elämänmenon mylläkkä loppuu, ja kauhea ajatus valtasi mielen - entä jos se ei lopukaan! Kaipaan takaisin sohvalle kuuntelemaan kirjoja ja olemaan olematta, ja nyt on juostu eestaas ja ympäri niin paljon, että maailma pyörii silmissä. Ei tämmöistä menoa ihminen kauaa jaksa, tämmöinen introvertti ainakaan!



Mutta entä jos elämä jäisi tällaiseksi! Että koko ajan olisi menoa ja meteliä. En usko että mä pärjäisin kovin hektisessä elämässä. Vaikka onkin kivaa että asioita tapahtuu ja edistystä tulee, niin kyllä vähintään joka toinen päivä (=ilta) pitäisi ehtiä vaan maata ja möllöttää ja olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu.

Huomaan, että elämän käydessä hektiseksi mun tapa reagoida on olla ymmärtämättä puhetta. Käy siis niin, että kun olen tarpeeksi häsiksessä en pysty kuuntelemaan kun minulle puhutaan. Tai no, muka-kuuntelen kyllä, mutta en sisäistä yhtään mitään. Tuijotan vaan. 

Tämä tapahtuu etenkin silloin, kun vastapuoli on mallia papupata, ja puhetta tulee ilman hengähdystaukoa. Mä jään pysäkille seisomaan, ja höyryjuna jatkaa vaan menemistään. Mulle pitää puhua hitaasti ja taukoja pitäen, muuten voi olla varma että sama asia pitää käydä läpi vielä uudestaan. Ja mitä enemmän mulle höyryjuna-puhutaan, sitä vähemmän mä pystyn vastaanottamaan tekstiä. Kas kierrettä!

Uskon kyllä, että akuutti kiiresuma alkaa nyt olla purettu, ja ensi viikolla tähän aikaan voin viimeinkin ottaa iisimmin. Tosin samaa mä ajattelin viikko sitten, eli katsotaan ensi viikolla tähän aikaan että mikä on todellisuus. Mutta nyt homman on pakko rauhoittua, ellei jostain ilmesty uutta sijoituskämppää tai pikaremonttia tai muuta yllättävää.

------

Mutta mitäs muuta, 52 puksuttaa eteenpäin hyvällä vauhdilla! Suoritin mörköviikon (viikko 52) pois pelottelemasta, ja epäviralliseksi tavoitteeksi voisikin ottaa jonkun loppupään viikon summan maksamisen aina palkkapäiväviikolla.

Lisäksi tein parannuksia exceliin - alhaalla on nyt myös viikkolaskuri, joka kertoo maksettujen summien (=suoritettujen viikkojen) lukumäärän. Sen alla oleva Kalenteriviikko taas kertoo sen, mitä kalenteriviikkoa parhaillaan elämme. 

Jotenka tuosta näkee, että olen nyt ikäänkuin yhden viikon edellä maksuissa. Tosin en tee maksuja välttämättä hartaasti kerran viikossa, vaan laitan noin-viikoittain jonkin viikkomaksun sivutilille muun verkkopankkiasioinnin oheessa.

Apua miten paljon vielä puuttuu! Oon vasta vajaa 12% haasteesta suorittanut, ja kaikki helpot pikkusummat on jo käytetty! Jatkossa joka toinen suoritus pitäisi olla oikeanpuolimmaisesta sarakkeesta, jottei loppuvuodesta tulisi ihan täysi epätoivo ja failure! Ensi vuonna tämän haasteen kanssa alotan samperi tuolta oikealta alhaalta, ja otan vain hätätilanteessa jonkun pienen summan. Hiki tulee, mutta luottoa on että kyllä tämä haaste maaliin saadaan!