tiistai 23. helmikuuta 2021

Tonnin sohva

Taas jälleen Pennin ajatustyöpajassa on pyöritelty raha-asioita.

Sain mieleeni ajatuksen, että uusi sohva olisi kiva. Bongasinkin jo aivan ihanan yksilön netistä. Hintaa olisi noin tuhat euroa, mutta liekö se niin vakavaa, hieno sohva ja mukava istuakin.

Aloin sitten miettiä. Jos mulla olisi tonnin sohva, mitä se oikeasti tarkoittaisi arkielämän tasolla päivittäin. Jos siihen läikkyisi jotain, se olisi isompi kriisi kuin nykyiselle muutaman satasen sohvalle läikyttäminen.

Ja jos on tonnin sohva, niin eihän se käy, että sen kaverina huoneessa on vanhat nukkaiset mööpelit (ja tämä iänikuinen sekasotku). Tonnin sohvasta eskaloituisi pahimmillaan kokonainen sisutuskierre, ja se vasta tulisikin kalliiksi!

Puhumattakaan siitä, millainen ekologinen vaikutus tällä tonnin sohvalla olisi. Jos nykyinen sohva on toimiva vaikkakin vähän aikaa nähnyt mutta silti täysin 100%  kelvollinen, onko ok hankkia sen tilalle uusi? No ei ole.

Mitä design-elämää mä kuvittelen eläväni, että tonnin sohva olisi mitenkään oikeutettu. 

Ketä varten minä kulutan.

Tämä kaikki pisti pohtimaan sitä, miten helposti ja huomaamatta oman kulutuksen focus siirtyy johonkin ideaaliminään. 

Voisin olla ihminen jolla on tonnin sohva. 

Ehkä myös haluaisin olla ihminen jolla on hieno (tonnin) sohva hienossa asunnossa, sopusointuinen elämä ja ikuinen auringonpaiste.

Hieno valoisa asunto, ei pölyä, ei kasoja, kukkia vaasissa ja kaikki kauniisti harmoniassa. Ja hupskeikkaa kohtapa olisikin pistetty haisemaan tonni jos toinenkin tätä haavetta tavoitellessa.

Eikä tuossa suoranaisesti olisi mitään väärää, mutta onko se jotain mitä minä itse haluan? Haluanko sitä itselleni omaksi, ja olisiko se minulle kaiken panostamisen arvoista? Ei olisi, ei mulle. Joillekin muille todennäköisesti olisi.

Hedelmällisin lähtökohta kestävien ja itselle toimivien ratkaisujen tekemisessä on se, millainen ihminen minä rehellisesti olen. 

Okei, saattaisin hyvinkin arvostaa tonnin sohvan kauneutta ja käytettävyyttä, mutta koska olen kömpelö rähmänäppi ja boheemiuteen taipuvainen homssantuu, niin tonnin sohva minun hanurini alle olisi lähinnä huono ja kallis vitsi.

Oma sottapyttyisyyteni elää paljon rennommin, kun mahdollinen bologneselautasen 180-asteen ympärikääntö nykyiselle elämäntapasohvalle ei aiheuttaisi muuta kuin kevyttä kiroilua ja luultavasti naurunremakan. Tonnin sohva saisi olla käytössä useamman vuosikymmenen, ennenkuin sen bolognesettamisesta tulisi naurun aihe.

Jotenka tonnin sohva jäi kauppaan. 

Tämän saman logiikan kun muistaisi sukkahousujen/meikkien/ompelutarvikkeiden ja mekkojen kanssa, niin ei tulisi hankittua niitäkään ketään muuta varten. Itse kun tykkään enempi ajatuksesta että olisin sukkahousuja/meikkejä/mekkoja käyttävä henkilö, mutta todellinen minä ei kuunaan saa aikaiseksi käyttää mitään niistä.

torstai 28. tammikuuta 2021

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin

Pennilandian sairastuvalta päivää. Heikkovointisena päättyi vuosi 2020, ja heikkovointisena ja turhautuneena alkoi vuosi 2021.

Olen saanut osakseni jos jonkinlaista sekasorttista suolisto-, ruuansulatus- ja ravintoaineliitännäistä vaivaa kuluneena talvena. Mikään vaiva ei pitäisi olla fataalia, mutta perin turhauttavia ja elämäälamaannuttavia nämä vaivat ovat. Ruoka ei maistu, suksi ei luista, ajatus ei kulje ja mitään ei oikein viitsi.

Sekalaisten vaivojen viettäminen onkin vienyt mun korona-apatian ihan uusille lukemille. Nyt ei sitäkään vähää viitsi kotoa poistua tai suunnitella mitään, kun energiaa on todella vähän ja olo on kaikin puolin arvaamaton.

Mieliala on kaikesta kaoottisuudesta huolimatta yllättävän positiivinen. Toivoa nimittäin on, että tämä pitkittynyt sirkus vatsavaivojen kanssa johtaa jossain vaiheessa hyvään lopputulemaan. Kaippa tämäkin sirkus on jotain mikä täytyy käydä läpi.

Olo on kuin pelaisi shakkia pelkillä hevosilla. Kaksi eteen ja yksi sivulle, kaksi sivulle yksi taakse, yksi taakse ja kaksi sivulle. Eteenpäin kaiketi mennään mutta mutkien kautta! Toivoa on että kaiken keskellä että tämä räpiköinti vie minua kohti parempaa kuntoa, ja että ravinteet alkaa joskus imeytyä kunnolla eikä tarvitse olla koko ajan vailla jos jonkinlaista hivenainetta ja muuta tärkeää.















Siltikin tökkii kaikenlainen ihmisten väkisin liikkeelletuuppiminen.

Just do it    
trying is lying    
one more rep     
I can I will

tässä riutuessani on ruvennut viimeisen päälle ärsyttämään ylläolevan tyyliset ihkukivat "motivoivat" brändihokemat. Ärsyttäneet nämä on jo pidemmän aikaa, mutta nyt on instafeedistäni lähteneet loputkin yhtään liikkeelletuputtavat ja parannusta tarjoavat tilit. Helevettihin minun silmistäni, en jaksa!

Kaikenlainen patistelu ja motivointi tökkii minkä tahansa aihepiirin osalta. Tehkää mitä tykkäätte mutta antakaa mun maatua rauhassa, kiitos. Kun häthätää kykenee hoitamaan perusasiat, niin kaikki ylimääräinen energiaavievä toiminta on pois laskuista. Ei siinä ruveta kyykkäämään tai mietitä että nostaako sykettä tällä hyppyhelvetillä vai tuolla amrapillä.

En tahdo tehdä mitään paremmin, en tahdo suorittaa, en tahdo yltää yhtään hemmetti mihinkään. Tahdon vain olla olemassa, löytää onnen ja tyytyväisyyden tästä hetkestä, ja mennä mönkiä päivästä toiseen.

Elämästä nauttiminen tuntuu nyt erityisen tärkeältä, ja itseni kehittäminen ja parantaminen millään osa-alueella tuntuu ihan toissijaiselta. Älkää kertoko minulle mitä pitää syödä, mitä pitää tehdä, paljonko pitää säästää tai miten pitää ajatella.

Mun motivaatio itseni kehittämiseen ja suorituksien tekemiseen on notkahtanut isosti. Se tapahtui jo ennen tätä terveysvaivarumbaa. Kaamoksen aikaan menin kunnon talvihibernaatioon, josta en ole vielä päässyt ulos. Päinvastoin, olen kaivautunut syvemmälle vaivoineni kuin se Leinomainen peto.
























Tämä kaiken-ärsytys yltää osaltani myös raha-asioihin. En minä jaksa mitään säästöhaasteita! En jaksa mitään kollektiivista säästöhurmaa! Senkun säästävät ja hyvä vaan jos, mutta mä en jaksa nyt kylkeäni kääntää.

Viime vuoden rahankulutuksestani en ole tehnyt mitään yhteenvetoa, ja tuskin tulen tekemäänkään. Tein tälle vuodelle todella paljon pelkistetymmän kuluseurannan, jota olen kyllä täyttänyt ahkerasti koko tammikuun. Eli seuranta ja kulukuri ovat voimissaan, mutta tulosten repostelu sakkaa pahasti.

Nyt näköjään eletään sellaista vaihetta, että kaikki ylimääräinen pelehtiminen pitää jättää pois. Teen jos teen, ja jos en tee, niin sitten en tee.

Eli tällä tahtilajilla kun lähdetään alkavaan vuoteen, olen vähintäänkin utelias näkemään mitä tästä lopulta tulee. 

perjantai 11. joulukuuta 2020

Terveys, älä jätä minnuu!

Aikamoisen kierrepallon laittoi elämä.

Yllättäen mulle tuli eteen lääkärikäyntejä ja -tutkimuksia, jotka piti hoitaa pikapikaa. Toivottavasti ei ole kyseessä mikään vakava vaiva, mutta nyt on tutkimukset on tehty ja tuloksia odotellaan. 

Mulla ei tietenkään ole terveysvakuutusta, joka kattaisi lääkärikäynnit ei-tapaturmatapauksissa. Joten koko lystin saan pulittaa omasta pussista niin kauan kun yksityisellä puolella käyn itseäni hoidattamassa.

Olen toiveikas, että jos jotain isompaa krenkkaa ilmenee, niin julkinen puoli ymmärtää ottaa meikäläisestä kopin. Toistaiseksi vaivat ei ole julkisen puolen kriteerien mukaan tarpeeksi vakavia (tai ylipäätään todellisia), joten apua saadakseen on pistettävä rahaa pöytään ja marssittava yksityiselle. Ja minähän pistän, terveys kun on aika korkealla tärkeyslistalla.



Mutta hienoa on se hien vähäisyys joka otsalleni kihosi kun sain 700 euron lääkärilaskun! Bring it on, perkele! Toki hampaita kiristyttää maksaa tuommoinen summa tohtorille - mutta ihan supermahtavaa on, että sivutilillä oli rahaa tämän laskun maksuun, eikä varsinaista spontaania hepulipaniikkia tullut. Usein ajattelee että pitää olla ylläreiden varalta rahaa tilillä. No, nyt tuli ylläri - ja rahaa oli.

(Nimenomaan oli).

Joten oppituntina ottakaamme jälleen kerran tämän: pidä hynkkyrahaa tallessa jos tulee jokin kiirekulu. Nyt sitten kerätään hätärahaa lisää, koska sivutili möllöttää tän laskun jälkeen aika kalpeana. 

Mutta miten hemmetin aikuismaisen hienoa on se, että tästä laskusta ei alkanut mun syöksykierre! Sellainen, joka olisi pistänyt mut visalimboon, ja visa eskaloituisi nopeampaan kuin mitä ehtisin sitä maksaa pois. Nyt otan sivutililtä rahat tämän laskun maksuun, toivon hyviä tuloksia lääkäriltä, ja siirryn elämässä eteenpäin.

...Toki tulevaisuudessa siintää myös samaan terveysremppaan liittyvän lisäkulun uhka. Tuskin tästä sirkuksesta päästään 700 eurolla kokonaan kuiville, vaan lisää voi hyvinkin tulla lähes toinen mokoma. Aika näyttää. Sitä suuremmalla syyllä tulevasta palkasta laitan mehevän siivun rahaa sivuun, niin en ole ainakaan täysin housut kintussa tulevien laskujen kanssa.

Ja tulkoot samperi vaikka kolmas mokoma, kunhan terveyttä olisi. Tauotan vaikka kaiken muun, myös indeksirahastoihin säästämisen omg zomg, kunhan keho ja mieli olisi jotenkin elinkelpoisia myös tulevat vuosikymmenet.














Loppuun vielä kaamos-update: Sairastelujan oheessa elettävä kaamoskausi on juuri niin kaamosta kuin ennakoinkin. Mitään en jaksa, mitään en tee, ja juurikaan ei huvita. 

Varsinaista masennusta ei onneksi ole - tiedän vain rajani, ja raja menee siinä että kaikki ei-elintärkeä puuhastelu saa odottaa keväälle. Intoa olisi, sen hetken kun olen hereillä ja virkeänä, mutta sitä ei ole niin paljon että lähtisin ylittämään voimiani ja yrittäisin tehdä yhtään mitään. 

Korona-aika pelaa tämän suhteen aika kivasti mun päätyyni, koska mitäänhän ei myöskään voi tehdä, koska kaikki on kiinni ja kaikki on kielletty. Pidemmän päälle mulla hajoaisi tämmöiseen olemattomuuteen niin pää kuin peräpää (ja kaikki siltä väliltä), mutta toistaiseksi tämä pysähtynyt kello on yhä oikeassa kaksi kertaa vuorokaudessa, ja se on ihan ok.

Mutta sanonpahan vaan, että ensi vuoden kaamosaikaan tämä rouva on niin auringossa kun ihminen vaan voi. Ei tätä pimeyttä joka vuosi kestä. Tulkoon rokote, tulkoon kevät, tulkoon marraskuun aurinkomatkat 2021 ja varpaat lämpimässä hiekassa.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Lokakuun kuluseurantaexcelin avaus

Olen nyt aikani tuijotellut lokakuulle tekemääni kuluseurantaexceliä. Listasin uuteen exceliin siis lokakuussa tekemäni ei-elintärkeät ostokset. Eli muut menot kuin asumiseen, ruokahuoltoon, terveydenhuoltoon ym asioihin liittyvät pakolliset menot. Merkkasin exceliin joka päivä käyttämäni rahan, ja toiseen sarakkeeseen laskin juoksevasti näihin mysteerimenoihin kuluttaneeni rahan.

Olen ennenkaikkea kauhuissani excelin näyttämästä raa'asta totuudesta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin reality check ja faktojen katselu silmästä silmään.
 

Lokakuun höppäkulutusseuranta:


Äkkiseltään ajateltuna ja omasta mielestäni en lokakuussa törsäillyt juurikaan, mutta kummasti olen silti kuluttanut yli 400 euroa kaikkeen ei-fataaliin! Mitä mä oikeasti ostin! 

Katsotaanpa. 

Ravintolassa en käynyt kertaakaan, mutta ResQ-äpin kautta hankittua ruokaa syötiin kotona useasti (lasken tämän siis höpsötyskuluihin enkä ruokakuluihin, koska kyseessä on ravintolaruokaan rinnastettava takeaway-sapuska johon liittyy kiistatta glamouria, ja jota ei tarvitse itse kokata).

Käsityötarvikkeita olen ostanu tosi paljon. (Sneak peek: sama touhu jatkuu myös marraskuussa). 

Kerran kävin ikeassa hankkimassa konkreettista sälää ja yhden kerran cittarista hakemassa kodintarvikkeita (jouluvaloja ym nättiä), mutta muuta nurkkiatäyttävää roinaa en sitten hankkinutkaan. Se on hyvä!

Kerran kävin UFFissa ja ostin pari vaatetta. Nyt jälkikäteen ajatellen olisin luultavasti pärjännyt elämässä varsin hyvin ilman noita hankintoja. Otetaan opiksi: pysy pois houkutuksista.

En nyt ala itseäni parjaamaan tästä reilu 400 euron kulutuksesta, vaikka se tuntuukin suurelta. Life is, things go, poopies happen ja elämäähän tämä on. 

Nollakulutukseen en tule ikinä pääsemään, enkä haluakaan, mutta siis ekologisempaa elämää haluan siltä osin elää, että esim vaate- ym pikamuoti jne tarpeettoman ostokset jäisi nollaan.













Jatkan kuluseurantaa myös marraskuussa. Ostosten listaaminen tällä tavalla tekee mun ajattelulle tosi hyvää! Jos olen ostamassa jotain, niin mielessä käy että haluanko nyt oikeasti laittaa riville sen summan, vai miten paljon kivempaa olisi pitää päivä nollasummaisena.

Marraskuun kulutuskäppyrä näyttää kyllä hiton paljon korkeammalta jo nyt, vaikka ei olla edes kuun puolivälissä. Tatuoinninpoistokerta nostaa summan heti korkealle, ja olen ostellut yhtä sun toista. No, kohtapa näette.

Mutta nyt kun kaoottisesti alkanut ostomarraskuun tilanne on tiedossa, niin voin tietoisesti ottaa marraskuulle halutessani anti-loppukirin, loppujarrutuksen, jonkin epätörsyyn koska a) mitään uutta en tarvitse ja b) jotta marraskuun summa pysyisi nätimpänä.

...Tai sitten valmistaudun antamaan anteeksi kaamosajan superkulutuksen ja harrastuskamojen ostelun ja päätän harrastaa koko rahan edestä ja tehdä käsitöitä ja olla tyytyväinen että pimeän keskellä olen edes hengissä ja hereillä, ja annan mennä ja annan etenkin olla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Hello darkness my old friend

Oon osittain kauhuissani tulevasta marraskuusta. 

Tunnen jo nyt miten valo vähenee ja kroppa siihen reagoi. Viime vuosina olen joutunut enemmän tai vähemmän kaamosahdistuksen kouriin, ja luulen että sama on edessä tänäkin vuonna. Lisätään päälle vielä koronan aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen ja harrastuksien väheneminen, niin valmista tulee, mökkihöperyys tervetuloa.

Tajusin, että aiempina vuosina olen yrittänyt olla produktiivinen ja elää kesämoodilla talven yli. Eli saada aikaiseksi, treenata, elää niinkuin pimeyttä ei olisikaan. Viimeistään joulukuun alkuun mennessä olen ollut täysin zombie. 

Olen elänyt kuin olisi normiaika ja kesä, ja sitten sitä turhautuu ja väsyy ja ihmettelee, kun ei jaksakaan. Eihän sitä jaksa jos bensatankin vetäsee tyhjäksi ja uutta löpöä ei tule mistään!


Tänä vuonna otan käyttöön talviunimoodin. Menen niin lähelle talviunta kun ihminen ilman talviunta vaan voi. Otan pitkiä viikonloppuja, neulon, olen tekemättä mitään jos en jaksa tai ei huvita. Säästelen voimia ja koitan pitää mielen hyvänä.

Jumppaan vain sen verran että kroppa pysyy kasassa ja selkä ei jumiudu lopullisesti. Käyn ulkona katselemassa valoa silloin kuin sitä on saatavilla. Harrastus- ja sosiaalisen toiminnan väheneminen on ihan ok, eipähän tarvitse repiä itseään liikkeelle jos ei jaksa. Tosin kivahan se olisi, että voisi käydä kavereiden kanssa jossain tai vaikkapa leffassa nuokkumassa, mutta jos ei, niin ei.

Joten sohva, here I come.

Onneksi mulla on käyttämättä lomapäiviä viime kesältä. Ne tulee nyt arvoon arvaamattomaan! Säästelin lomapäiviä jotta voisin pitää aurinkolomaviikon marras-joulukuussa. Mutta koska korona, niin eipä tässä mihinkään uskalla lähteä. Kai sitä aurinkoa joskus (hittovie) näkee täällä kotisuomessakin, ja jos ei, niin otan kirkasvalolampuntuijotusviikon.

Tämä olkoon loppuvuoden projekti - selvitä järjissään pimeyden keskellä ilman morkkista tehottomuudesta ja mahdollisimman vähällä ahdistuksella niin pimeydestä kuin koronasta. Jippijaijee.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Graalin malja korkattu, uusi kuluseuranta pistää Pennin ruotuun!

Mulla on ollut vaihteleva tapa merkata menojani ylös exceliin. Kuten jotkut ehkä muistavat, olen menneinä vuosina tehnyt jos jonkinlaista excel-raporttia kuluistani muun muassa kuukausitasolla. Yhäkin merkkaan menot ylös, mutta ainoastaan kulutusmenot. Enkä ole niitä täällä viime aikoina avannut, koska olen laiska.

Sijoituksiin laittamiani rahoja seuraan excelissä. Ruoka- ym pakollisia elämänkulujani en ole täällä blogissa muutamasta syystä lähtenyt ruotimaan. Ensinnä ne ovat tosi vakiintuneet, ja toisekseen en saa itseäni motivoitumaan esimerkiksi tarkkaan ruokakuluseurantaan. Maksan kuukausittain 250 euroa ruokatilille josta meidän talouden ruuat hankitaan, ja tämän tarkempaa dataa mulla ei ruokakuiteista sitten olekaan.

Koen että nimenomaan ns. turhien hömppäkulujen seuranta ja suitsinta on mulle tärkeää, enkä jaksa seurata saati eritellä koko tulo/kulukakkuani ja muun muassa laskea omaa säästöprosenttia, vaikka sekin mielenkiintoista olisi.


Mun kuukausittaiseen rahavirtaan liittyy törsäilyn lisäksi myös säästämistä, rahastosäästämistä, sijoitusasuntoja ja niihin liittyviä menoja ja sijoituslainan maksua niin omalla kuin vuokratulorahalla. Oon yrittänyt pitää näistä tarkkaa kirjaa, ja äh, ei, mä en saa näillä hoksottimilla tehtyä koko taloudestani järkevää saati ymmärrettävää erittelyä, jota kukaan ihminen jaksaisi lukea.

Keskityn siis kuluttamiseen - niin blogissa kuin itse elämässäkin (valitettavasti).

Kuulostaa siltä, että mun talous olisi täysi kaaos enkä itsekään ymmärrä täysin missä mennään. Toki tämä on osittain totta, mutta onneksi olen useimmiten tilanteen tasalla.

Mutta siis nyt! Päästäänpä vihdoin asiaan!

Nyt olen siis tullut keksineeksi taas yhden tavan, jolla seurata kulutusrahankäyttöäni. Ja musta tuntuu, että tämä voi olla hyvä!

Olen merkannut kulujani eri tavalla ylös tässä kuussa. Tein listan, johon ikäänkuin eskaloituu kuluvan kuun kulutuksiin käytetty raha. Aiemminkin olen toki nähnyt kulutuksen kuukausikohtaisen total-summan excelissäni koko ajan, mutta jotenkaan se ei ole mennyt jakeluun halutulla vakavuudella.

Nyt otin järeät keinot käyttöön - tein uuden taulukon:

















Nyt on uutta motivaatiota pitää tuo kumuloituva summa pienenä - lisäksi haluan enemmän tyhjiä rivejä tuohon listaan! Ei joka päivä voi ostaa jotain!

Olen esimerkiksi miettinyt uuden talvitakin ostoa, ja netissä pyörivät mainokset ovat tätä hanketta pitäneet elossa. Mutta kas, jos ostaisin takin, se pompauttaisi kulutustani ihan eri sataluvulle kuin missä tällä hetkellä mennään.

Kuten näkyy, summa nousee ihan itsestääkin koko ajan korkeammalle ilman että varsinaisesti porsastelen mitään, joten en todellakaan tarvitse talvitakkia tuota summaa kasvattamaan. 

Ja tarvitsenko uutta talvitakkia? Tarvitsenko todella? Haluaisin tottakai, mutta sepä ei nyt riitä. Takki pysykööt kaupassa, oli mitkä pähkähullut päivät meneillään tahansa.

Lisäksi tämä excel hahmottaa mulle vihdoin ymmärrettävällä tavalla, että miten pienistä puroista syntyy ne isot menot! Jos mun pitäisi arvioida, niin en olisi tässä kuussa käyttänyt vielä paljoakaan rahaa. Ja pah! Melkein 150 euroa olen hutiloinut menemään.

Mun on (ollut?) vaikea hahmottaa sitä, että jos ostan kuun alussa mitään isompaa, niin se ikäänkuin rasittaa mun lompakkoa vielä kuun lopussa (kunnes tulee seuraava palkka). Oma päänsisäinen kalenteri on niin katkeileva, etten enää kuun puolivälin jälkeen muista mitä olen alkukuusta hankkinut. Ja sitten ihmettelen että mihin mun rahat on hävinneet.

Tämä lista olkoot mulla nyt ainakin tämän kuukauden käytössä, ja katsotaan mitkä fiilikset on sitten.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Feng shui, konmari, pystyviikkaus ja villapaidat.

Oon kesän aikana raivannut kotia turhasta tavarasta. Se on ihan kamalaa hommaa.

Turhan roinan hankkiminen kirpputoreilta on ollut mun suuri pahe. Enkä ole tajunnut miten paljon sillä on ollu vaikutusta kaikkeen! Olen täyttänyt kotini pikkuhiljaa tavarasta, jota on kiva katsella, mutta ei kuitenkaan niin kiva käyttää. 

Kaapit on täynnä jos jonkinlaista halpaa vaatelöytöä, jotka kaikki on olleet toki ihania, mutta kuitenkin kompromisseja siihen mitä oikeasti haluaisin. Mutta kun halvalla sai niin pitihän se ostaa, näköjään! Mussa on kai luolaihmismäinen metsästys-keräilygeeni liian vahvana, ja kirppislöytöjen etsiminen on siksikin koukuttavaa puuhaa. 

Kesällä vein hirmuisen kasan vaate- ym kirpparilöytöroinaa kierrätykseen. Ja kas, olo raikastui! Sekaista on asunnossa vieläkin, mutta raivausprojekti on saatu alkuun, ja se tuntuu olossa heti positiivisesti.

Ja kirjoitan tästä tänne, koska tunnen että tavarakaaos vaikuttaa myös talouselämään muutaman mutkan kautta. Kaiken stressin, hien ja häpeän lisäksi tavarapaljous aiheuttaa käyttökelpoisten tavaroiden häviämistä, joka aiheuttaa uusien tarpeetonta ostamista.




Mä haluan asua kodissa missä en joudu kahlaamaan rojukasojen läpi etsien päällepantavaa. Ja missä en hukkaa käyttökelpoista kamaa tavarapaljouteen. Mä haluan elämääni hallintaa, haluan että mulla on hyviä täsmävaatteita kaapissa eikä hitonmoista arpomista kun mikään ei sovi. 

Ostohuuman hävittyä ne heräteostokset on ainakin jossain määrin huteja. Haluan hyvän arkivaatekaapin ja pari spessua erikoisvaatetta. Haluan niin täydelliset kestävät vaatteet jotta mun ikuinen etsintä muka-parempien löytämiseksi vihdoin loppuu. Tämä jos mikä säästää rahaa, aikaa, hermoja ja siivoukseen kuluvaa aikaa.

Olen nyt vihdoin sisäistänyt sen, että jos hankin uutta, mulla täytyisi olla sille jokin säilytyspaikka. 

Heitin puolivillaisia paskaostoksia menemään, ja annoin sillä tavoin isomman huomion kaapeista löytyville hyville vaatteille. Kaappien ovet menee jo lähes kiinni, ja tiedän että mulla on esim hyvät farkut, mekko, työvaatteita ja oikeastaan kaikkea mitä tarvitsen. 

Toimivan vaatekaapin hankkimiseksi mun ei siis tarvitse mennä kaupoille, vaan mun pitää raivata turhaa vaatehuttua pois jotta saan ne kultakimpaleet esille! Voi luoja miten tää turhauttaa mua, että oon ihan ite hamstrannu itteni niin umpisolmuun, etten löydä niinsanoakseni metsää puilta.


Jos hankkisin esimerkiksi uuden villapaidan, mun olisi heitettävä jokin nykyisistä villapaidoista pois, jos haluaisin että kaapin ovet mahtuu yhä kiinni. Ja en halua luopua nykyisistä neuleista, koska tiedän että ne on oikeasti hyviä! 

Plus nykyiset neuleet on huomattavasti kalliimpia kuin kirppulöydöt, joten niiden roudaaminen fidan laatikkoon kirpaisisi oikeasti paljon. Kassikaupalla parin euron kirppulöytöjen vieminen ei kirpaissut yhtään, päin vastoin!

Muutama viikko sitten näin superhienoja merinovillaneuleita esittävän mainoksen instagramissa. Klikkasin sen kummemmin miettimättä. 

MUTTA! Osasin ajatella mun kaapissa roikkuvia neuleita, ja mietin että: 
a) mulla on jo aika monta hyvää neulepaitaa,
b) riittääkö kaapissa tilaa uudelle neuleelle 

Ja tajusin että: 

c) mulla on jo lähestulkoon vastaava neule kuin mitä kävin mainoksen kautta tuijottamassa. Ei samanvärinen, mutta toimiva ja mieluinen neule silti.

Hymy heräsi naamalle ja klikkasin mainoksen kiinni.

YES! Tää on mulle ihan hitonmoinen erävoitto! En mä oo osannut tällä tavoin ajatella ennen! Tän ajatuskulun läpimeneminen on iso askel mulle, ja vaikka työsarkaa tavarakaaoksen järjestämiseksi on vielä paljon edessä, tuntuu että nyt olen kuitenkin päässyt asiaan oikeasti kiinni.

(Ja mitä tulee otsikkoon - en pystyviikkaa, en rupea konmarittamaan enkä ymmärrä feng shuista mitään. Mutta ymmärrän omasta olostani sen, että siisteys ja järjestys on kiva juttu, ja sitä tavoitellaan.)

lauantai 8. elokuuta 2020

Kympin tavoite? Kympin tavoite!

Olen lukenut kesälomallani Julia Thurenin Kaikki rahasta -kirjan, ja päähäni tärähti kerralla ajatus oman kymppitonnin säästämisestä. 

Tajusin nimittäin, että nyt saattaisi olla sopiva hetki kymppitonnin säästämisen aloittamiselle, koska: 

- Korona-ajan tuoma epävarmuus sai mut keväällä tajuamaan salaman lailla käteiskassan tärkeyden. Ja sen faktan, että mun käteiset oli/on tosi olemattomat.

- Koska matkustelut on pannassa, mulla ainakin teoriassa jää enemmän rahaa säästöön (olettaen että työpaikkani säilyy myös jatkossa). 

Joten miksipä en rupeaisi tuumasta toimeen!
























Laskeskellaanpas:

Heinäkuun palkasta sain Norwegian-tililleni taas lisää saldoa. Olen lihottanut säästötiliäni keväästä lähtien, kun korona vei matkasuunnitelmat ja yleispaniikki käteiskassan puuttumisesta iski. Heinäkuun palkan jälkeen norwegianissani on nyt kokonaista 2600 euroa. Loistava pohjakassa kymppitonniprojektille! 

Kymppitonniin on 7400 euroa matkaa. 7400 jaettuna 12 kuukaudella on 617 euroa per kuukausi. Jaiks. Onnistuuko multa tämmöinen säästö per kuukausi? Ja miksi tämä kymppitonni pitäisi kasata vuodessa?

Vuoden tavoiteajan määrittely voisi olla turmion tie tälle vielä niin hauraalle projektille, joten laitan mielummin epämääräiseksi tavoitteeksi kaksi vuotta. Vaikka inspiroidun Thurenin kirjasta ja hienosta suorituksesta kasata oma kymppitonninsa vuodessa, en ole samanlainen supernainen, ainakaan lähtöjään, joten unohdetaan tuo vuoden tavoiteaika.

Kahden vuoden tahti tarkoittaisi, että säästää pitäisi 309 euroa kuussa. Tuntuu jo lähes realistiselta! Haluan mielummin kannustaa kuin masentaa itseäni tällä projektilla, joten tavoite täytyy olla jokseenkin mahdollisesti saavutettava. Tosin jos minkäänlaista aikarajoitusta en laita, niin itseni tuntien homma venyy vanuu ja lopulta unohtuu.
Entäs muut säästöt? Indekseihin mulla on mennyt 200 euroa kuussa, ja tuntuu järkevältä tehdä näin jatkossakin. Vaikka tämä kymppitonniprojektin kertymistä hidastaakin. Saattaisin EHKÄ saada KENTIES kybätonnin kasaan jos ohjaisin 
kymppitonniin myös indekseihin menevän 200 euroa ja muut pikkusijoitukset (mm. sijoituslainan omatoimiosuudet). Mutta se tuntuisi taas munien samaan koriin latomiselta.

Joten näillä mennään. Hiljainen kymppitonniprojekti on nostettu liedelle porisemaan, katsotaan jos se kohta alkaisi kuplia. Tai alkaahan se, samperi, kun niin päätetään.

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Taking steps is easy, standing still is hard

Viime päivinä olen pohtinut muun muassa sitä, että miten vähän sitä lopulta tarvitseekaan! Siis mitään, mutta esimerkiksi nyt vaatteita, tuota ylitsepursuavaa luonnonvaraa minun asujaimistossani...

Huomasin kaappia raivatessani, että mulla on todella monet farkut. Kuudet, tarkalleen ottaen. Joista käytän säännöllisesti noin kaksia tai kolmia. Yksien farkkujen käyttöikä on arviolta muutaman vuoden, keskimäärin, riippuen toki materiaalista ja käyttäjän rämäpäisyydestä ja farkkujen käyttötiheydestä. 

Mutta jos sanotaan että farkut pysyy hyvänä kolme vuotta meikäläisentyylisellä käytöllä, niin ollaan luultavasti lähellä oikeaa arviota. Tosin mun tällä hetkellä eniten käytössä olevat farkut on yli kolme vuotta vanhat, ja käytön jälkiä ei juurikaan ole. Että.

Mutta ihan laskutoimituksen kannalta määritetään farkkujen käyttöiäksi nyt kolme vuotta. Siinä ajassa jotain kulumaa jo tulee, oma derrieeri leviää enemmän kuin farkut, tai muoti/mieltymykset ajaa ohi.

Kaapissa roikkuu kuudet farkut. Kuusi kertaa kolme vuotta. On kahdeksantoista vuotta. Mulla on kahdensantoista vuoden käytön edestä farkkuja kaapissa! Että tarvitseeko hankkia lisää?! No ei. Ja onko joskus houkutus hankkia uusia farkkuja? No on. 

Jos mun hanuri edelleen mahtuu näihin nykyisiin (stretch)farkkuihin, niin mulla ei ole mitään syytä hankkia uusia 15 vuoteen, ainakaan.

Sama logiikka muidenkin vaatteiden kanssa. Jumppahousuja on vaikka kuinka monet, ja yhdet parhaista on oikeasti 20 vuotta vanhat pöksyt. Ne on edelleen erinomaisessa kunnossa käyttömukavuuden puolesta, vaikka kankaan pinta onkin hiukan elämää nähnyt. Jos housujen käyttöikä parhaimmillaan olisi tuon 20 vuotta (and counting), niin mulla on ainakin sadan vuoden verran jumppahousuja kaapissa!

Kenkien suhteen voi sentään jotenkin perustella valikoiman runsautta sillä, että eri tilanne vaatii erilaiset stiflat. Mutta toinen juttu on, että tarvitseeko kuinka monet juhlakengät, lenkkikengät, kävelykengät, fiilistelykengät, ja niin edespäin.






Mikä helvetti siinä on, että ostelu on niin kivaa! Miten sitä on oppinut tämmöiseksi kimpoilevaksi kokoajan jonnekin päin sätkiväksi olomuodoksi, ja niin usein se oman itsen toteuttaminen purkautuu niin, että tulee mentyä johonkin ja ostettava jotain, joko fyysistä tai elämystä.

Tokihan tämmöinen ylikulutus on ihmisen omaa syytä. MUTTA pikkaisen haluaisin osoittaa kritiikkiä myös jatkuvaa mainostamista ja etenkin kohdemainontaa kohtaan, joka tunkee nähtäville salakavalasti juuri sitä tavaraa, mitä olet kännykkäsi lähellä joskus puhunut tai peräti googlaillut. Ärsyttää myös yhteistyömainonnat jota näkee somessa, ja vaikka yritän olla niille immuuni, niin en saletisti täysin ole. Ai kappas toikin pätevä tyyppi käyttää tota ravintolisää, ehkä mäkin kokeilen kun on vielä tarjouksessa!

Se tarvitsemisen ja haluamisen ero, sen kun saisi hakattua omaan dna:han jotenkin pysyvästi. Jos mä saisin muutettua 90% kaapissa roikkuvista vaatteista takaisin rahaksi mitä olen niistä maksanut, niin hittovie mun pankkitilini kokisi suuren ihmeparantumisen. Ja mä olisin edelleen yhtä onnellinen, ja asuntoni olisi siistimpi.

Mun heikkous on alennusmyynnit. Luulen että ostamalla alennusmyynnistä teen jotenkin järkevän hankinnan. Ja näiden järkevien ostosten myötä mun kaappieni sisältö paisuu. Oon raivannut kaapeistani turhaa ja vanhaa vaatetta pois, mutta liian täyttä on vieläkin. 

Oon tyytyväinen, että olen sisäistänyt itsessäni tämän käyttäytymismallin. Mutta voi miten vaikeaa silti on olla tekemättä mitään, ostamatta mitään, lähtemättä mihinkään, vaikka se paikallaan olo toisi helposti niin hyvän onnellisuuden! Toistoja, toistoja vaan, niin jospa se tästä.

En muuten ostanut sitä reppua mistä muutama postaus sitten puhuin. Hyvä minä, tap tap.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kylmän käteisen kutsuhuuto

Tämä kevät on ollut suuri silmienavaaja. En muista että oman elämäni aikana olisin vastaavaa kokenut, että kaikki suunnitelmat menee uusiksi, ja että globaalilla tasolla asiat muuttuu näin paljon näin äkkiä.

Kaikesta paskasta huolimatta korona on toiminut mulle jonkinlaisena nollaajana. Mulle on tullut tarpeeseen tämä pysähdys. Aiemmin matkustelu oli isossa osassa mun elämässäni, ja shoppailin liikaa kaikkea. Nyt olen ollut kotona ja perunut matkat ja menot, niin huomasin että eipä tämä paikallammin olo niin kauheaa olekaan.

Tottakai matkustusintoa on yhä, ja joskus taas lähden. Mutta kunnon reality check tämä kevät on ollut! Että ehkä ei tarvitsekaan matkustaa, shoppailla ja elää tulevaisuudessa jotta on kivaa. Sitten kun oon siellä niin käytän tätä mekkoa. Sitten kun matkustan tonne niin koen X Y ja Z, ja onpas sitten ihanaa. 

Ei, nyt ollaan tässä ja nyt, kun ei muuallekaan päästä. Ja se ei oikeastaan ole yhtään hassumpaa.



Mutta ajatuksia, voi miten niitä on herännyt! Jos jotain on tästä keväästä painunut mieleen, niin sen tajuaminen, että mitä tahansa voi tapahtua nopeasti. Hyvässä ja pahassa.

Eipä olisi arvannut millainen kevät tästä tulee. Mun piti olla menossa tukka hulmuten huolia vailla pitkin Eurooppaa, mutta oonkin ollut kotona ja kärsinyt sekalaisista mutta onneksi ei-vakavista terveyshaitoista. Oon viettänyt koronakaranteenia ja käynyt korkeintaan lähimetsiköissä ulkoilemassa, ja siinä kaikki.

Isoihin juttuihin ei voi itse vaikuttaa - koronat tulee ja tulivuoret purkaantuu, ja mitä kaikkea vielä. Mutta jos johonkin voi vaikuttaa, niin omaan valmistautumiseen. Ja yksinkertaisimmillaan elämän katastrofeja helpottanee se, että on käteistä. Ei se kaikkea ratkaise, mutta yllättävän paljon kuitenkin! 

Ehkä niillä gordonramsayllä ja muilla on pointtinsa, että 3-6 kuukauden menojen verran pitäisi olla kylmää käteistä jemmatilillä. Tähänastisessa elämässäni en ole osannut stressata heikohkoista käteisvaroista, mutta tämän kevään jälkeen olen ruvennut katsomaan tuotakin asiaa uusin silmin. 

Todellakin haluan jatkossakin matkustaa ja nauttia elämästä valitsemillani tavoilla, mutta. Haluan ensin hoitaa oman tonttini parempaan kuntoon, ja olla varautunut muuhunkin kuin seuraavaan seikkailumatkaan. Nimittäin tuli mikä paska ikinä, niin jos on käteistä, niin asiat on heti piirun verran paremmin. 

Tarpeeksi monta asiaa voi mennä vituralleen joita ei voi rahalla ostaa parempaan kuntoon - joten jos on rahaa jolla lunastaa edes jotkin asiat paremmaksi, niin tehdään nyt edes se.



Olen ollut tosi onnekas tämän koronakevään suhteen siitä, että oma työpaikka on säilynyt, lomautuksia ei ole ainakaan vielä tullut, ja taloudellista katastrofia en ole kohdannut. Oikeastaan päinvastoin - omat huvittelumenot on tippuneet ja peruuntuneista matkoista takaisin saadut rahat ovat kasvattaneet tilin saldoa. Mutta ihan yhtä hyvin kaikki olisi voinut mennä kohdallani toisin!

En voi jatkossa luottaa hyvään tuuriin, kun jotain kurjaa tapahtuu! Tämä koronakevät liippasi nyt vähän liian läheltä. Näin miten vituiksi asiat voi mennä, vaikka en itse eikä lompakkoni ole joutunut ottamaan osumaa (ainakaan vielä). 

Jos itse olisin joutunut työttömäksi/asunnottomaksi tai muuhun ahdinkoon, niin olisiko mulla ollut käteistä jolla hoitaa itselleni kämppä ja muutaman kuukauden vuokrat ja ruuat? No ei. Rahastojen arvot tipahti lähes yhdessä yössä, joten niistä nostaminen ei olisi ollut mieluisaa, jos nopeaa käteistä olisin tarvinnut. 

Eli mitä tästä opimme? HANKI RAHAA URPO niin saat jatkossa katon pääsi päälle jos huonosti käy ja rosvosektori osuu omaan otsaan. IKINÄ ei tiedä mitä tapahtuu - ja jos mitään ei tapahdukaan ja kaikki on hyvin, niin onpahan säästötilillä se noin-viistonnia joka toimii hyvänä unilääkkeenä ja mielenrauhoittajana. 

Vaikka olisin varustautunut pahimpaan, ei se tarkoita että se pahin tapahtuisi. Mulla voisi olla se 3-6 kuukauden katastrofirahasto jemmassa, enkä silti manaisi seuraavaa koronaa tai summonoisi taivasta tipahtamaan niskaan.

Joten, säästöhousut jalkaan hep, ja seuraavaa matkabuukkia tai muuta hurlumheitä aikaisintaan sitten kun säästötilillä tillottaa noin 2000 euroa. Tai mielellään 5000 euroa, mutta ollaan nyt realisteja.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kymppivuotisennuste, ja viisivuotissuunnitelma

Missä haluan olla 10 vuoden päästä

Luin inspiroivan tekstin Omavaraisuushaasteen blogista, ja aloin miettiä omaa tulevaa kymmenvuotisvuotiskauttani.

Sen sijaan että reputan ja sisustan vaihtoehtoisen nykyminäni eri versiota (kuten tein edellisessä postauksessani), voisin maalailla visiota kymmenen vuoden päässä siintävästä Jennistä. Tiedä vaikka saisin samalla visioitua itseni entistä paremille urille ja vaikutettua tulevaisuuden minääni.

Kymmenen vuoden päässä oleva minä tuntuu tosi kaukaiselta. Ja koska mua huimaa helposti, niin ajatellaanpa ensin viiden vuoden päässä olevaa minää. Mitä hänellä on? Mitä hän haluaa? Mitä on saavuttanut, miksi, ja mitä haluaa sillä kaikella tehdä?



Suuriin kysymyksiin en tiedä vastauksia, mutta rahapuolta voi sentään laskeskella. Nykyisenkaltaisella menolla mun tilanne on viiden vuoden päästä numeroiden valossa tämmöinen:


5 vuoden päästä

Velat
Sijoituslainat             - 97 000,00

Varat
Sijoitusasunnot          192 250,00
Indeksit ja osakkeet      31 000,00
Käteiset                        7 600,00

TASE                       133 850,00

Olen laskenut ylläolevat luvut niin, että sijoitan rahastoihin 200 euroa kuussa ja talletan säästötilille 100 euroa kuussa. Nämä on realistiset luvut viime vuosien sijoituksiin verrattuna, joten mennään näillä. Korkoa tai arvonnousua en ole laskenut millekään, koska, no, hemmetistäkö niistä mitään tietää. Voi tulla ylös, tai voi tippua alas.

Ja siis onhan nuo ihan älyttömät lukemat jo tuollaisenaan! Verrattuna esimerkiksi noin kuukauden takaisiin lukuihini jotka löytyy täältä. Että siis viidessä vuodessa taseeni voisi hyvässä tuulessa mennä 57 174 € -> 133 850 €. 

Laskinko mä tämän nyt oikein!? Nousua olisi 76 676 euroa. Herranjestas! Jaettuna viidellä on 15 335,20 euroa per vuosi. Äkkiseltään laskettuna ihan realistista, ottaen huomioon että sijoitusasunnot vivuttaa mullepäin noin 11 000 euroa per vuosi (ollessaan kaikki asuttuna).

Tokihan kaikkea voi tapahtua blabla yada yada, voin joutua myymään kämpät ja taivas voi tippua niskaan. Mutta kauhukuvien rinnalla pyörittelen päässäni myös tätä semi-realistista mutta rohkaisevalla tavalla optimistista skenaariota, jossa asiat ei mene hirmuisen vituiksi, vaan jatkaa rullaamista yhtä hyvillä raiteilla kuin kuluneina vuosinakin.

Toki sijoitusasuntoihin tulevat remontit ja muut huoltotyöt syövät osan tuottoa. Mutta huoltaminen nostaa myös asuntojen arvoja.

Oikeastaan ihan tarkat luvut ei ole mulle se päällimmäisin pointti, vaan se, että miten hiton paljon tai edes puolet siitä voi viidessä vuodessa saada aikaan! Ja sehän on ihan helkkarin paljon!

Entäs ne 10 vuoden päässä olevat luvut? Katsotaanpa:

10  vuoden päästä

Velat
Sijoituslainat             - 43 000,00

Varat
Sijoitusasunnot             201 862,50
Indeksit ja osakkeet     43 002,14
Käteiset                       13 600,00

TASE                        215 464,64

(Tähän olen rohkeana penninä laskenut asuntoihin 5% arvonnousun. Nämä myös laskettu niin, että 200€ kuussa indekseihin ja 100€ kuussa käteistalteen).

Yo, man! Nää on ihan hitonmoisia lukemia! Etenkin mulle, joka ei vieläkään omasta mielestä ymmärrä rahasta. Toki kymppivuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä, mikä muuttaa elämän suunnan. Mutta riskinä on myös, että asiat menee hyvin!

Sinäänsä asuntojen arvolla ei ole hirveästi tässä vaiheessa väliä. Mutta 10 vuoden päästä olen luultavasti kieli pitkällä ostamassa seuraavaa sijoitusasuntoa, jolloin voin käyttää (lähes)velatonta asuntoa uuden lainan vakuutena. Ja tällöin onkin jo relevantimpaa se, että minkä arvoiseksi pankki nuo minun murjuni arvottaa.

Kaiken kaikkiaan oon ihan äimistynyt näistä luvuista. Tää inspiroi ihan hemmetisti! Päivittäistasolla joskus tuntuu että homma polkee paikallaan (koska olen malttamaton hetinyt), vaikka tottakai tiedän että näin ei ole. Juuri siksi onkin ihan järkyttävän hienoa visioida tulevaa! Että juna puksuttaa oikeaan suuntaan, ja vaikka töyssyjäkin olisi ja välillä istuttais asemalla, niin eteenpäin on aina eteenpäin.