torstai 16. tammikuuta 2020

Likviditeetti sakkaa, mutta tase voi hyvin!

Tänne kuuluu erittäin hyvää, ja sitten semihyvää. 

Hyvää: mun henk koht taseeni voi erittäin hyvin. Tein listauksen mun sijoitusvarallisuudesta ja -veloista eilen, ja luvut yllättivät mut suuruudellaan! Tällä hetkellä mun nettovarallisuus on himppusen yli 60 000 euroa. Herranjestas, oikeasti! Yli kuuskytätonnia! MUN! *

Tämän uunon, jonka taloudenhallinta on ajoittain kovinkin haastavaa: matkustelen liikaa, ostelen vielä liiemmin, ja visakortti vikuroi omia aikojaan enkä minä osaa sanoa sille ei.

Mun varallisuus on noussut armottoman vivuttamisen ansiosta (asunnot!), ja myös kuukausittain palkkatililtä tilipäivänä tapahtuva parin sadan suoraveloitus rahastoihin on mukavasti kasvattaneet tasetta. Lisäksi taseen turpoaminen on saanut isosti vauhtia pörssikurssien kovasta noususta viime aikoina.

Ei perkele, onko se oikeasti niin, että pitkäjänteinen säästäminen muka kannattaa! Tätähän ne viisaat hokee kaiket päivät pääät punasena, mutta ikinä en oo uskonu. No, nyt uskon, ja jatkan entistä vankemmin omalla tielläni. Mutta tämä junahan kulkee molempiin suuntiin - tase huononee heti kun pörssikurssit tipahtaa alaspäin. Tämä on pelin henki.

Mutta joo, mikäs täällä sitten menee semihyvin? Tai siis huonosti, jos ihan suomeksi sanotaan. Ollaanpa rehellisiä, yksi osa-alue menee nyt oikein urakalla huonosti. No se, että mulla on käteistä TOSI vähän. Touhutonni? Kadonnut. Käteistalletukset säästötilillä? Gone. Käyttötilin muutama satanen? Buh bye. Sukanvarsi? Syöty.

Mulla on likviditeettiä tällä hetkellä ihan naurettavan vähän. Käyttörahat on nollissa, ja tilipäivä rumpsuttaa vasta parin viikon päässä. Tottakai tulossa on myös kevätmatka, johon tarvitsee oikeasti saada rahaa kerättyä. 4 kuukautta aikaa loihtia jostain noin parin tonnin matkakassa. Ei perkele oikeasti, minä! Miten mä tästä stuntista aion selvitä! Mun on saatava touhutonni takaisin tuomaan mielenrauhaa, on saatava kerättyä matkakassa kasaan, ja haluan jotain muutakin kuin nollan säästötilille.

Tänä vuonna en samperi soikoon osta yhtäkään asuntoa! Ja teen ainoastaan kaksi matkaa: kevätmatkan, ja loppuvuoden mielenterveysmatkan.

Eli: vaikka lämmittelen käsiäni hyvän taseen luvuissa, niin todellisuus on nyt se, että lompakossa näkyvää rahaa mulla on loppukuuksi noin viiskymppinen (plus hilut). Ruokamenot hoidetaan, mutta mitään krääsäostosta ei.

Nyt on b-asteen kriisi ja punaiset lamput päällä käteisen keräämisen suhteen. Tilanne on sinäänsä hyvä että luottokorttivelkaa ei ole, mutta tätä menoa sen kertyminen olisi vain ajan kysymys. Ja sille tielle mä en halua lähteä! Ei!

En missään nimessä halua virittää viuluani sille taajuudelle, että alkaisin valittaa mulla olevan rahat vähissä. Ei ole - rahaa on, mutta se on sijoitettuna. Ja normielämään mä en piru vie aio nostaa rahastoistani rahaa! Säästötililtä ehkä (...kuten olen jo nostanutkin), mutta nyt kun sekin joki on tyrehtynyt, niin eipä nyhjästä enää sieltäkään.

Sekalaisin tunnelmin siis alkaa Neiti Pennin uusi vuosikymmen!

*taseen jakautumisesta rustaan oman postauksen, kunhan viitsin.

maanantai 18. marraskuuta 2019

No news is no news - mitään ei kuulu mutta kirjoitan silti

Inspiroidun Femmiksen comeback-tekstistä, ja ajattelin itsekin kirjoitella ajatuksia ja kuulumisia.

Paitsi että ajatuksia mulla on kovin vähän, ja kuulumisia ei juuri ollenkaan. 

Onnekseni ajatusten vähyys tarkoittaa jonkinlaista mielenrauhaa, ja kuulumisten puute tarkoittaa, että kuuluu hyvää. No news is good news! 


Elämä puksuttaa eteenpäin, tahti on sopiva, ja mun jaksaminen on viimevuotista parempaa. Tosin kaamoskuukaudet on aluillaan ja ne aiheuttaa jo nyt mälsyyttä, mutta toivon pysyväni järjissäni (viime vuonna ei mennyt yhtä hyvin). 

Tankkaan D:tä, kirkasvalolamppu pauhaa, meen ulos ottamaan aurinkoa aina kun (jos!) sitä on saatavilla. Henkisesti auttaa eniten se, että vuodenvaihteeseen on aurinkomatka varattuna. Mietin syksyllä että onko ton reissun varaaminen tarpeen, pärjäiskö ilmankin. No, ei ollu montaa päivää marraskuuta kulunut, kun aloin henkisesti jo nojata tuohon matkaan. Se auttaa niin samperin paljon, että saa viikon verran oltua valossa!

Jatkossa jos rahaa ja lomapäiviä on, niin varaan jo marraskuun lopulle jonkun pikapyrähdyksen aurinkoon. Nökötän vaikka koko kesän Suomessa, mutta tätä pimeää pitää päästä pakoon. Mieli ei varsinaisesti oo matalan tän pimeyden kanssa, mutta ahdistusta aiheuttaa se, että mitään ei jaksa, mikään ei huvita, oon off-asennossa koko akka ja elämä tuntuu valuvan ohi. Eipä tuo hirveästi mieltä nostata. 

TOSIN tiedän että ihmisillä on oikeitakin ongelmia, ja tää on vaan tämmöstä omaa märinää. Että ihan mielellään märisen näitä kaamospaskuuksia enkä mitään vakavampaa, että sillä.


Mutta jotain raportoitavaakin näillä leveyksillä on!

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen: hankin bussilipun. Ei siis kertalippua, vaan semmoisen kuukauden verran voimassa olevan bussilipun. Syynä tähän ei valitettavasti ollut mikään ylevä ekohenkisyys, vaan silkka mukavuudenhalu. Mulla on oma auto käytössä vain rajoitetusti, ja marraskuun kylmillä keleillä fillarointi lähiseudulle ei enää käy. Joten bussilipun ostoon mars!

Tämähän luonnollisesti merkitsee sitä, että bussi-aiheinen excel on jo tehty, ja matkakohtaista hintaluettelointia tehdään jatkuvasti. Autolla ajelu menee lipun voimassa ollessa minimiin, ja bussilla suhataan niin maan samperisti.

Mua tosin arveluttaa, että tää kuukauden bussilippu tulee kalliimmaks kuin kertalipuilla ajelu vastaavan ajan. Etenkin kun marraskuun pimeyksien edetessä mä uppoan yhä syvemmälle sohvaan, enkä lähde asunnosta mihinkään ellei oo ihan pakko.

TAI ehkä bussilippu sais ajettua mut asunnosta ulos, ja samalla voisin vähän piristyä? Tosin arki-iltana ei hyvita lähteä pimeään, ja viikonloppuun mennessä on otsassa niin iso jorma jo kaiken kanssa, että haluaa vaan maata kotona, vaikka olis viis lippua joilla ajella.

Ei oo taas helppoa, paitsi että on, mutta märisen silti!

perjantai 25. lokakuuta 2019

Vuoden 2019 kolmannen neljänneksen kulutus

Vihdoin sain aikaiseksi leipasta 2019 toiseksi viimeisen kolmanneksen kulutus-humputtelupiirakan. Maltillisemmalla otteella mennään kuin toisella neljänneksellä, mutta eipä tässä älyttömiä hurraa-huutoja voi nytkään alkaa laulella. Mutta - mukava kesä on ollut, rahaa on mennyt ja elämästä on nautittu.






Sekalaisiin kuuluu muun muassa elektroniikkaa, jäsenmaksuja, kodinkalusteita ja Veikkaukseen laitettu 10€ (miksi minä urpo olen sortunut lottoamaan!!?).

Jumppalaitoksen jäsenyys rasittaa urheilupuolella kulupiirakkaa. Ensi kesänä hyvin todennäköisesti laitan jäsenyyteni tauolle, kun keskityn silloin varmasti eniten luonnossa samoiluun ym urheiluun. Ja aina voi ottaa kymppikortin kuntosalille, jos on vaan pakko päästä kesällä rykimään (sen kun näkis). Urheilutarvikepuolella on myös kesän aikana hankittuja retkeilyvarusteita, joiden käyttöiät kaiken järjen mukaan ovat lähes elämänpituisia.

Ravintola, alkoholi ja kahvilamenot piti tarkastaa useampaan kertaan, tuntuu nimittäin käsittämättömän suurelta toi 215 euroa per KUUKAUSI noihin rientoihin. Mutta jep, oikeassa olen ollut, on tosiaan mennyt noin paljon rahaa kesän aikana noihin. Mukaan tosin kuuluu myös parit isommat juhlinnat ravintoloissa omaan piikkiin, se selittää osaltaan tuota isoa lukua. 

Alkoholin osuus tuosta kokonaissummasta oli noin satasen, eli vähän reilu 30€ per kuukausi (sisältää myös kotiin ostetut alkoholijuomat). Ei paha, sanoisin. En mä iso alkoholinkäyttäjä kyllä olekaan, ja jos joskus jotain otan, niin sitten laatua.

Muilta osin sanottakoon, että mulla on ollu vähän blaah-olo koko kulutusseurannan kanssa viime aikoina. Ylös merkkaaminen ei ole ongelma, mutta tulosten katsominen tympii. Pitääkö tässä nyt hyväksyä, että tällaisessa elämäntilanteessa (ja näillä kulutustottumuksilla) mulla nyt vaan menee tämän verran rahaa. 

Ei auta, jos yrittäisin hokea itselleni, että älä käytä rahaa mihinkään. Sitähän mä olen hokenut, mutta ei se ajatus riitä, kun toteutus on mitä on. Tahtotila voi olla, mutta kun autopilotti ohjaa mut elämään tietyllä lailla, niin rahaa menee just tämän verran.

Mut pitäisi pudottaa ikäänkuin kiehuvaan veteen, jossa joutuisin pistämään ihan kaikki rahahanat kiinni. Toki toivon että sellaista tilannetta ei tule. Mutta jos tulisi, niin osaisinko luoda itseni uudelleen järkevämmin elämänvalinnoin.

Jos olisin kotona kaiket päivät, ehtisin leipoa sämpylöitä, ehtisin miettiä itselleni järkevää tekemistä ilman rahankäyttöä, ehtisin parsia sukkia ja kävellä luonnossa. Vai onko tämä pelkkää idealisointia, joka ei taatusti toteutuisi vaikka elämäntilanne tuollaiseksi muuttuisikin (no tasan on).

Tämmöinen ison seilaavan laivan kurssin muuttaminen on ihan helvetin työlästä. Etenkin kun en tunnu haluavan tehdä sitä - ja miksi sinäänsä haluaisinkaan, koska ei ole juuri nyt pakko. 

Ja hittoako mä toisaalta itteäni mollaan. Vois tässä pistää porsastellen menemään vaikka mitä, mutta en pistä. 

Eli olkoon nyt näin, ei tehdä ongelmia sinne missä niitä ei ole. Talous on ylijäämäinen, enkä täten pidä mr money moustachea (enää) minään ideaalina johon pyrkiä. 

lauantai 7. syyskuuta 2019

Kuuluuko mitään? Joo ja ei

Olenpa ollut hiljaa viime ajat! Syynä lienee se, että elämä on pitänyt mukavan kiireisenä - ja myös se, että varsinaisia kuulumisia ei ole ollut.

Seuraava talousraportti on tulossa lokakuussa kun vuoden 2019 kolmas neljännes on takana. Ilolla huomaan, että tämän hetkisen tilanteen mukaan vuoden 2019 3/4 -sektori on menossa paremmin kuin 2/4. Tokalla neljänneksellä tosin mälläsin kaikkien aikojen megakulutukset (koska New York), joten jos 3/4 päätyisi lähellekään samoja lukemia kuin 2/4, otsaani kasvaisi syystäkin Jorma.

Mutta hei, onhan mulla nyt jotain raportoitavaa, sillä meneillään on yhä 52-haaste! Täytyy myöntää, että ehdin jo kesän aikana unohtaa koko haasteen. Mutta kun huomasin unohdukseni, kirin hiukan, ja nyt ollaan taas ajan tasalla (tarkalleen ottaen ollaan yksi viikko etuajassa, yay).

Yli puolen välin ollaan tässä viiskakkosessa, niin viikoissa kuin säästetyssä rahassakin. Taputan itseäni päälle siitä että olen onnistunut saamaan loppupään viikkoja aika kiitettävästi makseltua.

Ohjaan nämä 52-säästörahat suoraan mun matkatilille, josta ne kuluu reissuun jos toiseenkin. Mun kyltymätön into matkustella ei ole haihtunut mihinkään, ei todellakaan, vaan joudun myöntämään että uusia reissuja on tullut buukattua. 

Syksypimeillä käväisen sosiaalis-henkisen reissun välimeren rannalla. Joululomalla käyn auringonpalvontamatkan vähän isomman meren rannalla. Ja ensi keväänä on tulossa varsinainen Matkojen Matka.

Ensi kevään MegaMatkasta joudun/saan/haluan tehdä tarkempaa excel-seurantaa kuluista. Reissu on sensorttinen, että kiinnostaa tietää millaista rahankulutusta siellä on, ja miten rahanmenoon pystyy itse vaikuttamaan tinkimällä milloin mistäkin mukavuudesta tien päällä.

JA: koska olen kiistatta ja häpeämättä varsinainen lentopistehoro (kiitos Norwegian tämän mahdollistamisesta), niin ylpeydellä (ja ympäristö- ja ilmastoahdistuksella) voin kertoa maksaneeni neljästä Euroopan lennosta yhteensä 42 euroa. Käyttää rämäytin kaikki taloutemme keräämät lentopisteet, ja norjalaisen alesta nappasin lennot syksyn sosialistimatkalle sekä kevään megamatkalle. 3 lentoa maksettu kokonaan lentopisteillä, ja neljännestä jäi rahalla maksettavaa peräti 42 €.




Kun pysähdyn miettimään, niin tottakai mua ahdistaa lentäminen. Mutta koska olen hedonisti ja duracell niin en silti osaa antaa ahdistuksen vaikuttaa toimimiseeni. Okei, systeemi mahdollistaa tällaisen ökyporsastelun lentojen kanssa, syytetäänkö systeemiä vai idioottia kuluttajaa joka systeemin mahdollistamia epä-ekotekoja tekee, en tiedä, mutta matkaan olen kuitenkin lähdössä.

Onhan se nyt täysin järjetöntä, että kotimaan junamatkailusta joutuu maksamaan verrattaen ihan järkyttävän paljon enemmän kuin lennoista Eurooppaan. JOs nämä yllämainitut neljä lentoa olisi ostanut täyteen hintaansa rahalla eikä lentopisteillä, niihin olisi kulunut noin 200 euroa. VR:n sivuilla Helsinki-Joensuu junalipun perushinta on noin 43 euroa, ja Helsinki-Rovaniemi -lippu on noin 80 euroa. 

Että junamatka kotisuomessa on kalliimpi kuin lento Helsingistä välimerelle. Eipä tämä nyt uutinen ole, mutta silti se hämmentää. 

Onko järkeä, että Helsinki-Rooma menopaluu on norjalaisella noin 121 € halvimmillaan. Ja Helsinki-Rovaniemi -menopaluu junalla on noin 160 €. Äh, tähän liittyy varmasti vaikka mitä politiikkaa ja verotusta mistä en tiedä mitään, mutta ei sen vaan mitenkään pitäisi olla näin! 

Edit: Helsinki-Rovaniemi lentäen on halvimmillaan alle 70 euroa. VR, ottakaa koppi, tehkää jotain, systeemissä on virhe. Sillä kunnes se korjataan, munkaltaiset hedonistipossut tasan liitelee Roomaan eikä kuluta lomapennosiaan kotisuomessa.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Vuoden 2019 toisen neljänneksen kulutus

Täytyy sanoa, että nyt hävettää eniten koko blogihistoriani aikana tämä menojen raportointi.

Siis mitä helvetin perkelettä mä oon ostellut! Okei, olen käynyt kuluneen 3 kuukauden jakson aikana New Yorkissa porsastelemassa, mutta olisipa se ainoa meno mikä on tullut söhelöityä!



Miten mä helvetti soikoon kehtaan pitää minkäänlaista blogia! Miten tää kulutus on lähtenyt näin käsistä! Mikään paitsi ruoka- ja lääkekulut ei ole tässä käppyrässä pakollista menoa! Eläinmenojakaan ei voi täysin nolliin vetää, mutta pointtina on, että voi hyvä helvetti sentään kun hävettää miten high maintenance bitch mä kulutukseni perusteella olen!

Tää on niin kaksijakoista - haluan ottaa elämästä kaiken irti ja nähdä maailmaa ja haalia kokemuksia joihin minulla on mahdollisuus. MUTTA onko sitä pakko tehdä näin paljon rahaa ympäriinsä heitellen? Onko ne parhaat kokemukset niitä, joita haetaan isojen merten takaa ja ravintoloista baareista kaupoista? Vai löytyisikö niitä lähempääkin, vähemmällä kulutuksella ja luonnonvarojen tuhlaamisella?

Tässä on vuoden 2019 huhti-touko-kesäkuun kulutukset excel-piirakkana (klikkaamalla suurenee):


Vaate- ja ravintolakulujen korkeus selittyy jenkkimatkalla, siellä tuli nimittäin osteltua ja syötyä, niinkuin aiemmassa erillispostauksessa sanoinkin. Lisäksi olen maksanut tulevaan matkaan liittyviä kuluja toukokuussa, ja tehnyt vielä lähiseutumatkojakin kesän alussa muutaman. Korkeat urheilukulut selittyy jumppakeskuksen jäseneksi liittymisellä huhtikuussa, ja jatkossa nuo kulut tulemaan olemaan yhtä korkeat kuin nytkin. 

Jos mulla tulis iso elämänmuutos ja tulot tippuisi, niin mitenköhän helppoa mun olis trimmata menoni olemattomiksi. Oon uskotellut itselleni että joo kyllä mä voin vähentää, mutta MIKSI EN VÄHENNÄ perkele, kun samaan aikaan nau'un että kulutusta pitäis vähentää, ja sitte suoritan semmosta elämää mihin menee pelkästään kulutusmenoihin keskimäärin yli 60 euroa päivä! Ihan järkyttävää!

Etukäteen oli tiedossa että vuoden toisesta neljänneksestä tulee katastrofi, mutta enpä arvannut että siitä näin paha tulisi.

Ja tätä samaa laulua on laulettu ennenkin. Katastrofi taitaa olla mun normitila.

Nyt on oikeasti pakko tehdä jo jotain. Vaateostokset pannaan, turhat kauneuskulut pannaan, ja matkustelut pannaan.

Paitsi voisin ostaa semmoisen tekonyrkin, joka mätkäsee mua turpaan aina heti, kun meinaan ostaa jotain muuta ku kaurahiutaleita. Ja samaan aikaan tiedän, että absoluuttinen kieltolaki ei mun kohdalla toimi, eikä saa aikaan ainakaan pysyviä ratkaisuja. En voi sanoa itseäni edes jojo-säästäjäksi, vaan sukset suorana kaakkoon laskevaksi syöksylaskijatuhlaripelleksi.

Paha Jenni, paha! 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Tase 30.6.2019

Taas on puoli vuotta kulunut edellisestä taseesta, joten on aika päivittää numerot.

Kävin katsomassa rahastojeni ja osakesalkkuni tämänhetkiset arvot, joten tiedän nyt tarkalleen mikä omaisuuteni arvo on. Aiemmin henk koht tasetta katsoessanihan olen laiskana tyttönä ottanut rahastojen arvoiksi ne summat, jotka olen rahastoon sijoittanut. En ole siis ottanut huomioon mahdollista arvonnousua, mutta nytpä on otettu huomioon sekin.

Rahastojen arvo on ollut nousujohteista koko sen ajan kuin olen ne omistanut. Joten tase näyttää sen ansiosta pompanneen noin puolen vuoden takaisesta vähän enemmän kuin mitä se todellisuudessa on (= viime vuoden lopputase olisi todellisuudessa ollut hiukan korkeampi kuin millaiseksi sen maalailin). Tämähän ei haittaa, pääasia että nyt ja jatkossa saan mahdollisimman täsmälliset luvut itselleni.

Taseessa asuntojen arvot ovat varovaisia noin-arvoja, mutta tämä on nyt parhain mahdollinen tieto mikä mulla omaisuuteni kokonaisarvosta on.

Kas näin, hoplaa:

Tase 30.6.2019

Varat 166 772,43
   Sijoitusasunto A: 48 000 €
   Sijoitusasunto B: 65 000 €
   Sijoitusasunto C: 31 000 €
   Rahastot: 17 853,43 €
   Osakkeet: 1264 €
   Käteiset: 4755 €

Velat -119 824,16€
   Sijoitusasuntolaina A: -34 444,25 €
   Sijoitusasuntolaina B: -53 943,36 €
   Sijoitusasuntolaina C: -31 436,55 €

Saldo 48 048,27 €

Ja siis kyllähän tätä lähes 50k tasetta kelpaa katsella! Uskomatonta miten tämmöinen tappi joka olen, on onnistunut kaikesta säätämisestään huolimatta saamaan sukanvarteen muutakin kuin hernesoppaa. 

En oikein voi verrata tätä loppusummaa viime vuoden lopun lukuun (joka oli siis 40 260 €) juuri tuon rahastojen arvo -töllöilyni takia. Mutta on kiva nähdä millainen saldo on tämän vuoden lopussa, sillä sitä voi verrata tähän puolivuotistaseeseen jo ihan oikeasti. Taseessa ei kyllä ole mukana mun oikeasti käteinen raha, jota löytyy lompakosta muutama satanen. Ja käyttötilinkin summa puuttuu - se on käyttörahaa eikä sijoitettua omaisuutta, joten pidetään ne parikymppiä irrallaan näistä virallisista madonluvuista.

Sijoitusasunnot vivuttavat todella mukavasti rahaa mullepäin, mun varallisuus nimittäin lisääntyy useita satoja kuussa pelkästään asuntosijoitusten ansiosta. Toki näistä asuntosijoitustulosta menee verot blablabla, mutta yhtä kaikki asuntojen hidasta mutta varmaa vivutusta mullepäin on todella mukava seurata. Iloitsinkin jo hetkellisesti nollakorkokauden jatkuvuudesta, mutta sitten aloin ajatella asiaa laajemmin. 

Nollakorot kun ei vaikuta pelkästään velallisten iloksi, vaan yhteiskunnalliselta tasolta ajatellen on huonoa, että esimerkiksi pankeilla ei ole enää käytössään korkojen laskun konstia talouden elvyttämiseen. Plus mitä kaikkea muuta huonoa noista nollakoroista nyt seuraakaan. En minä tiedä, en ole taloustieteilijä, mutta eihän se hyvä ole jos tästä poikkeustilasta tuleekin pysyvä olotila.

Mun lähivuosien tavoite on antaa tilanteen pysyä just näin. Ei isoja peliliikkeitä eikä uusia asunnonostoja (tosin niin sanoin viime vuoden lopullakin, ja talven aikana asiat muuttui). Nyt annetaan lainojen liukua pienemmiksi ja kasvatan käteiskassaani isommaksi. Osakeostoja silloin, jos välityspalkkiot on pieniä ja omaa pelihammasta kutkuttaa. Ja säännölliset rahastosäästöt saa jatkua ihan niin kuin tähänkin asti.

Plus henkilökohtaisen elämän menoja pienemmäksi. Joku hemmetin raja tälläkin matkustelulla pitää olla, ei tarvii viittä kertaa vuodessa rallatella etelään. Kerta tai kaks täytyy riittää.

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Se mikä toimii teoriassa, toimii vain teoriassa.

Tulin miettineeksi, miten suorittaa tehokkaasti tarvittavat liikuntasuoritteet pois alta. Mulla oli viime vuonna käytössä eräs nettiliikuntapalvelu, josta sai striimattua jos jonkinlaista jumppatuntia. Kaikki tunnit oli helposti kotona toteutettavia, paljoakaan välineistöä ei tarvinnut. 

Pieni jäsenmaksu tässä palvelussa oli, mutta ajattelin sen motivoivan minua käyttämään palvelua, ja onpahan se monin verroin halvempi kuin kuntokeskusten jäsenmaksut. Plus salille siirtymiseen ei menisi aikaa, kun jumppailut voisi hoitaa kotona!

Mitenkäs tässä kokeilussa sitten kävi? 

Alkuinnostuksen jälkeen päin helvettiähän se meni. En saanut kotona tehtyä juuri mitään. Muka ei ollut aikaa, tai jos jotain jumppaa tein, niin usein tuli keskeytyksiä. Joskus striimipalvelu pätki, ja tunti jäi kesken sen takia. Alkoi laiskottaa, en tykännyt tunneista, vaihdoin lennnosta toiseen ja keskittyminen herpaantui.



Onneksi tajusin antaa periksi, peruutin palvelun käyttämisen ja liityin ehtaan jumppakeskukseen. Toistaiseksi olen maksanut siitä paljon enemmän kuin viime vuotisesta kotijumppakokeilusta, mutta olenpa myös tehnyt paljon enempi jumppia!

Lisäksi kotona olo on rentouttavampaa, kun takaraivossa nakuttava pitäisi pitäisi -levy on nyt pois päältä. Ainahan voisin ottaa youtubesta jonkun random-jumppavideon ja alkaa rytkiä, mutta kun en tahdo! Mä tarviin ohjaajan, tarviin vieraan paikan ja suljetun oven, tarviin tilan josta en pääse ulos ennenkuin pakollinen liikunta on tehty!

Kun on pakko, liikunta on jopa kivaa. Jos koitan tehdä sitä omaehtoisesti fiilispohjalta, niin se perkele ei ole kivaa. Ei se ikinä ole niin kivaa, että sitä huvikseen tekisi. Mutta kun on puolipakolla tehnyt, tulee hyvä fiilis.

Edelliseen tekstiini viitatakseni siis tavoitteellisuus tai ennemminkin pakottaminen on mun tapauksessani tärkeää nimenomaan liikunta-asioissa. Huvikseni en lähde mihinkään hyppimään, mutta saan itseni väännettyä paikalle, kunhan joku muu hoitaa loput (=eli ohjaamisen ja oven lukitsemisen liikunnan ajaksi).

Tavoitteelliseksi liikkujaksi mua ei saa millään, mutta ikääntymisen haittapuolien minimoimiseksi olen valmis harrastamaan valitsemaani liikuntaa. Ja olen huomannut että sopivissa puitteissa jopa nautin siitä.

Nyt olen tunnollisena tyttönä merkannut exceliini tänä vuonna käymäni liikuntatunnit ja maksetut jäsenmaksukulut. Loppuvuodesta on tiedossa siis hinta-per-tunti ja myös jonkinlaista ROI-analyysiä tästä sijoituksesta. Ja tiedä vaikka tekisin jo puolivuotisraportin sitten kun puoli vuotta jumppapupun elämää on täynnä.



Koomisena jälkikaneettina sanottakoon, että mun kriteerit sopivan liikuntamuodon löytämiseksi on vähintään ristiriitaiset:

ei joukkuelajeja
ei yksin suoritettavaa liikuntaa (motivaatio ei riitä)
ei mitään missä ollaan paljain jaloin ihmiskontaktissa
ei ihmiskontaktia
ei juurikaan cardiota
ei mitään, missä pitää puhua ihmisten kanssa
ei mielellään mitään, missä on kovia palloja
ei mitään merkittävää taitoa vaativaa tms teknistä
ei mitään missä on mansplainaamisen riski
ei huonon sään ulkoliikuntaa!
ei mitään liian tavoitteellista tai hampaat irvessä vääntämistä.

Että valitse tässä sitten itselle sopivaa vetreyttäjää! Joistain kriteereistä olen joutunut hiukan joustamaan, mutta tärkeimmistä (=paljaat jalat) en anna periksi.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Unohdan tavoitteet, niin tulosta alkaa syntyä

Pennilandiassa on viime aikoina mietitty tavoitteita. Ja sitä, miten tavoitteiden asettaminen aiheuttaa mulle henk koht hikeä ja ahdistusta, eikä toimi kannustimena vaan enemmänkin lamauttajana. 

Mietin esimerkiksi mun urheiluharrastustani, joka lievästi sanottuna polkee paikallaan. Oon menneisyydessä sortunut siihen, että pitäisi tehdä jumppaa A, jotta saavutan tuloksen X. Tiedän, että pitäisi panostaa vaihtoehtoon A, koska se tukee tavoitetta X, koska tavoitteen X saavuttaminen oisi eri kivaa. Mutta mieli tekisi tehdä jumppaa B tai C, vaikka ne vievät kohti suuntaa Z ja Y.

No, vaihtoehto A ei aina huvita, etenkään alkuinnostuksen jälkeen. Mutta en tee myöskään vaihtoehtoja B enkä C, koska ne eivät tue alkuperäistä tavoitetta X. Yritän saada itseni väkipakolla tekemään vaihtoehtoa A, mutta kun ei hotsita, niin ei hotsita, ja tulee tehtyä puolivaloilla ja ajan myötä jää tekemättä kokonaan. Pattitilanne.

Sorrun tässä toteutuskulussa miettimään, mitä mun pitäisi olla (tai mitä haluaisin olla), sen sijaan että katsoisin itseäni rehellisesti ja lähtisin suunnittelemaan harrastuksia siltä pohjalta, mitä oikeasti olen. Esimerkiksi: vihaan juoksemista, joten ei pitäisi ylläpitää haaveita että käyn kerran viikossa 10km lenkin. Tykkään joogailla, joten mars joogaan siitä, vaikka joogaamalla ei huippujuoksijaksi tullakaan.

Parasta olisi että tekisi ylipäänsä jotain, eikä jäisi omien solmujen kanssa uupuneena sohvalle miettimään, miten musta saisi huippujuoksijan. Junnaan juoksukuvitelmissani, mutta se ei etene koska en saa itseäni lenkille. Myöskään joogiminä ei etene, koska en mene joogasalille koska pidän paikkaa juoksuminälle, joka kuitenkin jää ajatuksen tasolle. Ei ole helppoa tämä!

Olin aikoinaan erään nettivalmennusfirman hommissa mukana, ja siellä kovasti painotettiin että jokaisella pitää olla tavoite, jotta tietää mitä kohti mennä. Koko valmennuksen ajan mietin mikä mun tavoite olisi. Vieläkään en tiedä. Kaikki ylhäältä päin tulevat tavoite-ehdotelmat tuntui kovin päälleliimatulta, eivätkä tuntuneet omilta. Lopetin ne hommat, enkä vieläkään tiedä tavoitettani. Eikä se mua edes haittaa.

Vietin ihan liian kauan tässä tavoitelimbossa, kunnes kypsyin kaikkeen ja sanouduin irti. Tällä hetkellä opettelen yhä tavoitteetonta tekemistä, olen takonut päähäni että kunhan teen edes jotain, pidän hauskaa, teen monipuolisesti urkkaa sieltä sun täältä. Kunhan teen jotain! Kunhan pidän hauskaa! Teen vaan, ja katsotaan mihin se johtaa!

Voisi toki ajatella, että tämä on sitten se mun tavoite. Tehdä vaan, tehdä edes jotain, olla miettimättä liikoja ja pitää hauskaa. Tavoite voisi olla että pysyn kunnossa ja katson että elopaino ei nouse yli 70 kilon. Pidän selkäkivut poissa. Voin hyvin. Mutta nuo ei ole mitattavia tavoitteita! Ei esimerkiksi, että nostan penkistä 80 kiloa tai nousen lavalle keväänä 2020.

Äh, miksi annan ulkopuolisten puheiden sotkea omaa hyvää flowta.

Ja miksi jaarittelen tästä tänne, talousaiheiseen foorumiini?



Noh, sama purnaus pätee rahansäästöön ja sijoittamiseen. Pitääkö siinäkin olla tavoite? Taloudellinen riippumattomuus esimerkiksi, se on ollut viime vuosina kovasti otsikoissa. Toki sen saavuttaminen olisi hienoa, mutta se vaatisi niin hemmetinmoisen panostuksen että en siihen pysty, enkä halua, en suostu pistämään elämääni niin paljoa hyllylle jotta voisin joskus olla vapaa.

MUTTA haluan edelleen säästää rahaa jotta mulla olisi eläkepäivinä edes jotain.
Mulle ei sovi tavoitteellisuus tähänkään asiaan, mutta voin sopia itseni kanssa että että kunhan säästän edes jotain ja pidän hauskaa, olen onnellinen ja porskutan eteenpäin. Katsotaan mihin se riittää.

Mä taidan olla viimeisen päälle individualisti, kun ahdistaa kaikki kollektiivinen hurmos jostain yhteisestä ylevyydestä.

Muutenkin mua on alkanut osa-aikaisesti ärsyttämään se, kun tavallisia tallaajia valmennetaan niinkuin huippu-urheilijoita. Tiedättehän, yhtäkkiä syöminen on kellontarkkaa ja kaikki pitää punnita, treenit pitää tehdä, pitää ajatella niinkuin mestari, liekö siinä vielä mielenhallintaterapeuttejakin mukana ja kaapillinen lisäravinteita. Kaikki tehdään viimeisen päälle tämän ulkoa tulleen ohjeistuksen mukaan, jotta jaksetaan istua päivät siellä alepan kassalla (sori alepan kassat, en mollaa teitä!)

Jos asianosaiset tämmöisestä menosta nauttii niin antaa mennä kaikin mokomin, mutta itse kierrän tuollaiset ajatusmaailmat kaukaa. Mä en koe tarvitsevani valmentajaa, en liikkumisen enkä elämisen enkä syömisen apuna. Mua kylmää ajatuskin, että joku besserwisseri soveltaisi muhun jotain konsteja ja koittaisi muovata musta jotain, yrittäis tehdä musta samperi paremman ihmisen! Ei tule onnistumaan!

Tähän vielä hampaiden välistä kirskuva kommentti siitä, miten joka toisen salillakävijän pitää olla menossa vähintään bikini fitness -lavalle tai herraparatkoon body fitness -lavalle vaikka saliuraa on takana vasta muutama vuosi, mutta koska valmentaja niin sanoo, niin tottakai sinne on mentävä. MIKSI OI JUMALANI MIKSI. Ei sieltä voita mitään rahaa (päinvastoin se rumba maksaa maltaita) ja pärjäämisen todennäköisyydet on hemmetin pieniä, koska vastassa on lähes koko elämänsä treenanneita puoliammattilaisia. Äh, ei! 

torstai 23. toukokuuta 2019

Mitä maksaa viikon rälläys New Yorkissa?

Voi herranperkele millainen kulupiirakka! Kävin siis New Yorkissa, ja pistin siellä lievästi sanottuna haisemaan. Toki ennalta tiesin että kaupunki on kallis, mutta että näin kallis, huh.



Piirakan luvut ovat parhaita mahdollisia arvioita kulutuksesta. Pientä heittoa voi olla eri kategorioiden välillä, mutta loppusumma 2534 € on (valitettavasti) hyvinkin lähellä todellista kulutusta. Heitto esimerkiksi ruoka- ja viihdekategorioiden välillä on mahdollinen, koska maksettiin kaveriporukalla menoja ristiin. Eli olen saattanut haalia luottokortilleni hiukan enemmän ravintolakuluja kuin mitä minun osuuteni oli, ja toisaalta viihdemenot saattavat olla luottokorttikulutukseni perusteella hiukan todellista pienemmät. Tai päinvastoin. 

Tomato tomato, loppusumma täsmää todelliseen rahanmenoon, ja eri kategoriatkin ovat tarpeeksi lähellä todellista kulutusta, jotta voin katsella tätä piirakkaa silmästä silmään. Lennot ja majoituskulut plus liikkuminen kohteessa on täsmällisesti justiinsa noin. Shoppailu myös pitää paikkaansa, koska maksoin kaikki ostokset kortilla. 

Rahaa on siis kulunut - oli se sitten kulunut ruokaan tai viihteeseen. Etenkin kun ruoka on usein viihdettä ja viihdekin on joskus ruokaa, jos ihan tarkkoja ollaan.



Se tiedettiin, että New York on kallis kaupunki. Nyt nähtiin, että se todellakin on kallis. Hotelliin ei kuulunut aamupalaa, joten heti aamuruuasta lähtien piti ruuat ostaa kaupungilta. Majoitus oli valittu hinta edellä, mutta mihinkään kauas Manhattanilta ei kuitenkaan haluttu mennä. Lopputuloksena oli jaetun vessan huone, ihan ok kylläkin, ja sijainti oli loistava.

En viikon aikana ollut mitenkään pihi enkä varonut rahanmenoa. Olisi voinut jostakin päästä nipistää kulutuksessa, mutta pistin niinsanoakseni haisemaan, ja tein kaikkea mitä halusinkin. Nautin ihan täysillä, ja ai että se oli ihanaa!

Matka oli ihan mahtava, ja sain siitä paljon henkistä pääomaa. Mukaan tarttui ihania muistoja ja yhteisiä hetkiä, jättipaljon naurua ja iloa, ja matkalaukun täydeltä mieluisia vaatteita. 

Tietoisesti kyllä lähdin tuonne tyhjän matkalaukun kanssa, ja annoin itselleni luvan ostaa uusia ARKIvaatteita niin paljon kuin vain hyviä löytyy. Toki jotain rajaa oli pakko alkaa vetää, sillä hyviä vaatteita löytyi ihan naurettavan paljon. Ja halvalla! 

Etenkin t-paitasaalis on todella  huomattava, ja hinta per paita oli noin 9 dollaria. Yhtäkään juhlavaatetta tms vähäkäyttöistä optimistivaatetta en hankkinut, vaan kaikki on ehtaa arkikäyttökamaa. Ja useimmat on vieläpä merkkitavaraa, sillä käytiin penkomassa läheinen outlet-kylä ja sieltä alerekkien pahnan pohjimmaiset rytkyt, jotka mun muotitietoista (köh) silmääni oikein hyvin miellyttivät.

Olen siis toiveikas että näillä vaatteilla pärjään pitkään. Lisäbonuksena se, että nyt mulla on paljon vaatteita jotka mahtuu kivuttomasti päälle! Viime talven painonnousu on vielä ns. läsnä, ja vanhat vaatteet kinnaa hartioista, mahasta, reisistä, joka puolelta... En usko että palaudun täysin vanhoihin mittoihini ehkä ikinä, ja vaikka vähän kiinteytyisinkin niin nämä vaatteet sopii silti.

Kaiken kaikkiaan huokaisen tyytyväisenä että elin ja olin tuon viikon New Yorkissa. Olen hemmetin onnellinen että olen taas kotona, mutta olin ihan järjettömän onnellinen reissussakin. Okei, rahaa olisi toivonut menevän vähemmän, mutta ainapa sopii toivoa, ja nyt sain käytetylle rahalle ihan kunnolla vastinetta. Yhtään pidempikestoista luottokorttivelkaa en tämän matkan takia tehnyt, vaan kaikki mikä ei ole vielä maksettu pois, maksetaan pois heti seuraavassa laskussa. 

On tämäkin yksi etappi, pystyä rahoittamaan näinkin kallis matka ennakkoon säästäen! Yay minä! Ja nyt säästöhousut jalkaan, että saadaan taas puskuriin täytettä kunnes seuraava reissu koittaa.

perjantai 3. toukokuuta 2019

Antijuhla

Vappu meni, ja mä en  huomannut mitään. Tulin puolivahingossa mutta ennakkoon suunnitellen viettäneeksi todellisen antivapun. En tehnyt mitään vappumaista, en mitään juhlavaa, en yhtään mitään normiarjesta poikkeavaa. Söin yhden munkin, mutta sekään ei oikeastaan ole normiarjesta poikkeavaa. Olla möllötin vaan, enkä edes muistanut koko vappua.

Ja se oli taivaallista!

Etukäteen olin suunnitellut juovani ehkä pienen piccolollisen kuohuviiniä, mutta sekin jäi ajatuksen tasolle. Vietin ihanan vapaapäivän keskiviikkona ja tein itseäni kiinnostavia juttuja, enkä ollut hytisemässä picnicillä leikkimässä että onpas täällä jo lämmin, joo.







Tästä heräsi ajatus, että miksen viettäisi kaikkia juhlapyhiä tällä tavoin. Juhannus varmaan tulee menemään näissä merkeissä, ja jatkossa aion olla uuden vuoden ihan täsmälleen tekemättä yhtään mitään jos siltä suinkin tuntuu. 

Olen kärsinyt juhlapyhäpakkoa niin kauan kuin onnistun muistamaan. Usein sitä ei ole edes tiedostanut, mutta aina on ollut olo, että koska nyt on vappu/juhannus/uusivuosi/pääsiäinen niin pitäähän mun tehdä jotain. Vitut pidä! Pelkkä olemassaoleminen ja hengittäminen kyseisinä päivinä on ihan tarpeeksi! Jos ei huvita, niin ei tartte!

Mä en lähde Keskustorille hytisemään enää yhtenäkään uutenavuotena ja kattomaan raketteja jotka ei kiinnosta. En lähde mökille hytisemään yhtenäkään juhannuksena paistamaan makkaraa josta en edes tykkää, koska ei vaan kiinnosta! Joulun kanssa pitänee tehdä poikkeus perhesovun ylläpitämiseksi, mutta silloinkin teen vaan absoluuttisen minimin ja vietän mukavaa yhteisaikaa aattoiltana, enkä lähde jouluhössötykseen mukaan yhtään vähintäkään tippaa.

Sekin hyvä puoli tässä antijuhlassa on, että eipä kulu rahaa näihin rientoihin. Mun ti-ke kulutus oli täysi 0 €, ja nautin elämästä enemmän kuin monena muuna päivänä yhteensä. Ei tämä juhlimattomuus mitenkään uusi ajatus mulle ole, mutta nyt vapun myötä se konkretisoitui ihan kunnolla. Mä olen vapaa! Ei tarvii jos ei tahdo, ei juhlapyhänä eikä minään muunakaan pyhänä!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Projekti tatuoinninpoisto, ja sen verkkainen edistyminen

Rehellisyyden nimissä on todettava, että olen snadisti kauhuissani tämän tatuoinninpoiston etenemisestä. Olen käynyt 3 kertaa poistattamassa kuvaa, ja tuossahan se yhä minua silmiin katselee. Okei, kuva on kyllä himmentynyt ja menettänyt tarkkuuttaan. Ja ehkä kolmannen käyntikerran koko hyöty ei vielä ole nähtävillä (muste lähtee ihosta monen viikon aikana hiljalleen). Poistumisen määrä ei kuitenkaan ole lähellekään sitä luokkaa kuin mitä olisin toivonut sen olevan.

Että voihan nyt helvetti. Rahaa on palanut jo lähes 1000 euroa, ja maalissa ei olla vielä. Eikä olla muuten neljännen tai viidennen poistokerran jälkeenkään, jos sama vauhti on jatkossa.

Turhauttaa ja ärsyttää.





Kaduttaako, että lähdin tähän poistoprojektiin? Ei (vielä).

Mutta olisin toivonut että kolmen kerran jälkeen tulokset olisi olleet paremmin nähtävillä. Kuva on kyllä haalistunut, mutta ei niin paljon että sen voisi toivoa lähtevän iholta parin seuraavan käsittelyn aikana pois. Nyt ollaan vielä hilkun kilkun siinä tilanteessa, että voisin lopettaa koko poistoprojektin kesken, ja elää tämmöinen vähäsen haalistunut kuva ihollani. Pistää projektin ikäänkuin pauselle.

Tämä vaihtoehto houkuttaa, etenkin väliaikaisratkaisuksi. Nyt on ollut niin paljon menoja, että toisen tonnin heittäminen tähän kankkulan kaivoon tänä vuonna ei mitenkään päin houkuta. Toisaalta jos tämän pause-vaihtoehdon ottaa, niin vituttaa kovin ankarasti se tonni joka tähän mennessä on kulunut. 

Ehkä ensi vuonna vituttaa tämä musteläiskä taas niin paljon, että olen valmis laittamaan poistoprojektiin rahaa.

Odottelen nyt kiltisti miten muste poistuu seuraavan kuukauden aikana. Tehdään niitä päätöksiä sitten vähän syksymmällä.

Tarinan opetus lienee, että aina vituttaa. Teininä olisi vituttanut jos ei olisi ottanut tatuointia. Nyt vituttaa kun otin, ja vituttaa että lähdin poistattamaan, ja vituttaa ettei se poistu. Ja vituttaa kun vituttaa. Helvettiäkö tässä hyvässä elämässä nyt tämmöisestä vittuuntua, josta selviää rahalla.